Hei, meillähän synkkaa

Olinpas eilettäin juhlimassa suloisen kummityttöni 3-vuotissynttäreitä tuolla Kempeleessä. Veljeni oli tilannut äidiltä pirskeisiin kolme hedelmäkakkua, jollaisia on ollut tarjolla meidän perheen juhlissa aina iskän synttäreiltä omiin lakkiaisiini - ovat kuulemma aina niin hyviä. Eihän siinä auttanut muu kuin herätä (liian) aikaisin lauantaiaamuna täyttämään ja koristelemaan äitin leipomia kakkuja näteiksi tekeleiksi, ja tässä on tulos:

Eka.

Toka.

Kolmas.

Yleensä minulla menee hermot vähintään kerran jossain vaiheessa kakkujen tekoa, johtuen useimmiten kermavaahdon huonosta rakenteesta tai koristelun epäonnistumisesta muulla tavalla, mutta tällä kertaa niin ei käynyt. Ja olen kyllä ihan tyytyväinen tuloksiin, vaikka eivät nuo mitään ammattilaistasoa olekaan.

Itse juhlat olivat suhteellisen mukavat. Oli hauska seurata synttärisankarin ja kumppaneiden leikkejä, vaikken ikinä ole hirveammin lasten kanssa tykännytkään touhuta. Uskomatonta, miten sellainen yksinkertainen asia kuin ilmapallot voi aiheuttaa niin paljon iloa! Meidän pitäisi ottaa siinä suhteessa pikkuisista oppia.

Neiti muikeana kynttilöiden puhaltamisen jälkeen.

Parasta oli kuitenkin nähdä kaikkia veljiä pitkästä aikaa saman katon alla. Täysin vastoin suunnitelmia jäin vielä yöksi Ouluun, vaikka laukussa ei ollut mitään yöpymiseen viittaavaa - ainoastaan lompakko, sakset, teippiä ja lahjanarua (paketoin lahjaksi ostamani muumikirjan autossa). Oli hieman eksoottinen tunnelma. Tottahan toki minulla oli vielä piilarit päässä, joten tiedossa oli aamulla-on-mukavan-kuivat-silmät -yö.

Noh, tapasin kuitenkin juhlien jälkeen kavereita parin tunnin ajan ja loppuillan vietin nuorimman veljen ja tämän tyttöystävän luona pelaten Aliasta seuraavaksi vanhin veli parinani. Hauskaa oli, ja ymmärsimmekin toistemme selityksiä ihmeen hyvin. Tänään sitten iltapäivällä lähdettiin samaisen hepun kanssa ajelemaan kohti Torniota hienolla firman pakettiautolla. Veli jatkoi jokin aika sitten matkaansa ja minun pitäisi nyt mennä siivoamaan nuo uskomattomat sotkut keittiöstä. Huohkis.

PS. Jauhoinpa muuten ihan itse tuollaisella upealla kahvimyllyllä aamukahvipavut. Mmmh.

Undoubtedly, unequivocally, unabashadly yes.

Eiliset raivonpuuskat ovat jo painuneet unholaan, sillä tänään oli varsin mukava päivä.

Koulu nyt oli samaa huttua mitä aina. Tosin todellisuus iski entistä suuremmalla voimalla ja märemmällä rätillä vasten kasvoja, kun tajusin, että mitä luultavimmin kuolen kaiken luettavan, loputtomien tiimitöiden ja järjestövierailuiden ynnä muiden kanssa tässä syksyn mittaan. Mutta ei se mitään, elinpä kivan elämän.

MUTTA, nyt niihin kivoihin juttuihin. Shoppailin. Taas.

Niin siis, koulusta tultuani juttelimme kämppiksen kanssa vaatteista ja selailimme H&M:n ja Elloksen kuvastoja kuolaten ihania syysluomuksia, ja tottahan toki iski pakonomainen tarve saada jokin kiva uusi vaatekappale. Noh, fiksuna tyttönä päätin jatkaa aiemmin hyväksi havaitulla kirpparilinjalla ja lähdin penkomaan Tositorin ja Pelastusarmeijan kokoelmia. Jälkimmäisellä kirpputorilla iskin silmäni ihanaan Vilan hameeseen, jota olin katsellut jo edellisellä viikolla (ja jollaisesta olen haaveillut jo vuosia), mutten ollut edes kehdannut ottaa sitä kokeiltavaksi korkean hinnan (6,90e, pikkuruinen oli budjetti) vuoksi. Tällä kerralla päätin antaa hameraukalle mahdollisuuden ja pelastaa sen kaappiini, mikäli peilikuva sovituskopissa miellyttäisi silmää tarpeeksi. Ja miellyttihän se. Kassalla koin lisäksi iloisen yllätyksen, sillä hameessa ollut hintalappu sattui olemaan keltainen, joka oli "viikon väri", mikä puolestaan johti 50% alennukseen. Maksoin siis ostoksistani (löysin myös kivan harmaan topin) vaivaiset 6,35e.

Lovely, aren't they. Tämähän alkaa kohta muistuttaa muotiblogia. Eh-eh. Anteeksi huono laatu.

Neljän aikoihin eksyttiin luokkakaverin kanssa Haaparannan puolelle karkkiostoksille. Olipas mukavaa törttöillä ruotsalaisten pyöräteiden/pankkikorttipäätteiden kanssa. Onneksi suurin osa naapurikaupungin putiikkien myyjistä puhuu suomea, huh. Vaikka eipä Enni siitä tuntunut välittävän, vaan reippaasti tilasi Ikean myyjältä "kaffe och kanelbulle, och hotdog med dryck". Oli muuten pahaa kahvia, en suosittele. Pulla oli puolestaan varsin maukasta.

Harhailtiinpa sieltä sitten takaisin Tornioon ja kauppakeskukseen "kuluttamaan aikaa", ja enköhän vaan intoutunut ostamaan sukkahousuja ja kengät. Samaan pakettiin kuuluneet harmaat ja mustat sukkikset olivat kyllä enemmän kuin tarpeen, sillä harmaita olen jo pitkään aikaa halunnut ja entiset mustat ovat täynnä reikiä. Ihanat uudet varsitennarini puolestaan maksoivat Top-sportissa alennushintaisina vain kaksikymppiä, tiedä sitten kuinka laadukkaat ovat. En siis aivan mielipuolisia ostoksia tehnyt (kai).

Illan päätteksi menimme muutaman meidänluokkalaisen kanssa viettämään leffailtaa nuorisotiedotus Aaltoseen (eli jonkin sortin nuorisotiloille). Ohjelmassa oli paljon mässyä ja Linnunradan käsikirja liftareille. Sekä herkut että leffa maistuivat.

Nyt istun huoneeni lattialla kynttilänvalossa, kuuntelen sateen ropinaa sekä SMG:tä ja ryypiskelen teetä. Tähän kun voisi jäädä. Ah.

Maanantain angstit

Päivän niheydet:

- Tiedonhankinnan tentti, joka oli syvältä juuri sieltä. Ei se nyt mikään maailman vaikein ollut, mutta lähteiden arviointi yleisten arviointikriteerien mukaan on yhtä kuin EVVK.

- Postia sähkölaitokselta: "Maksuntarkkailumme mukaan ette ole maksanut laskua 14.9.2009 mennessä. Pyydämme Teitä ystävällisesti suorittamaan saatavamme heti." Ystävällisesti eli toisin sanoen verikoirat päästetään häkeistään vielä samana päivänä, mikäli maksua ei ala kuulua tilille viiden minuutin kuluttua kirjeen avaamisesta. (Kyllä, maksoin *HETI* [niin luki eräpäivän kohdalla] koko summan viivästyskorkoineen hupenevasta rahamäärästä tililläni. Miten niin ottaa päähän?)

- Postia kirjastosta: "Olkaa hyvä ja palauttakaa seuraavat erääntyneet lainat. Kehotuksesta perimme 1 euron. --" (ARGHGHRGHGR että unohdinki ottaa viime kotikäynnillä mukaan sen typerän opuksen, jota EN EDES JAKSANUT LUKEA LOPPUUN.)

- Kämppä on aivan yhtä hirveässä kunnossa kuin eilen ennen siivousta. Hohhoijaa.

- Jääkaappi huutaa tyhjyyttään ja näläkä ois.

- Tajusin, että 3-vuotiaalle ipanalle on ehkä maailman vaikeinta ostaa kehittävää ja hyödyllistä synttärilahjaa, kun ei tiedä senikäisistä lapsista mitään. Osaako ne jo värittää? Onko kuvakirja muutamalla lauseella höystettynä liian alkeellinen? Miksi olen kuopus ja koko suvunkin nuorimmasta päästä, enkä ole ollut lasten kanssa tekemisissä? APUA.

- Äiti ei tietenkään vastannut puhelimeen silloin, kun em. asioita olisin häneltä halunnut tiedustella. Ja hänpäs soittaa takaisin heti, kun olen päässyt kotiin kaupasta. Tietysti.

- Huomasin - itseasiassa jo eilen, mutta vieläki se ärsyttää - että iho on kärsinyt stressistä/muutosta/Tornion surkeasta ilmasta/ulkoilman vähyydestä/vedensaannin puutteellisuudesta/ties mistä, ja näyttää tietyssä valossa aivan hirveältä. Reippaana tyttönä ostin vähän ravintolisiä (yhyy, sinne meni paljon rahaa) ja päätin muutenki alkaa elää terveellisemmin yrittämällä mm. juoda enemmän tuota (surkian makusta) hanavettä.

- Toffon mielestä parhaat nukkumapaikat on aina tummimpien/eniten karvoja keräävien vaatekappaleiden ym. päällä.

- KAIKKI ON MUUTEN VAAN SYVÄLTÄ.

Ai miten niin "Et sitten parempaa paikkaa keksiny"?

Päivän piristykset (ei paljoa lämmitä):

- Koulussa tarjottiin ilmaiset pullakahvit.

- Löysin ystävälleni Julialle synttärilahjan ja paketoinkin sen jo. (Ihanaa, aikuisia ihmisiä, joiden tarpeisiin on helppo vastata.)

- Koulussa puhuttiin kestävästä kehityksestä ja koin varsinaisen kierrätysherätyksen. Roskiksen viereen on jo sijoitettu sanomalehdestä taiteiltu biojätepussi, lasille, metallille ja kartongille tarkoitetut keräysastiat ovat puolestaan työn alla. (Kämppis varmaan saa aika äkkiä tarpeekseen moisista hömpötyksistä ja muuttaa pois.)

- Kela oli lopultakin myöntänyt minulle opintotuen. Olen siis yli neljäsataa euroa rikkaampi kuin viime viikolla. Jee. (Mutta eipä se hirveästi lohduta, kun tänäänkin meni melkein satanen em. lahjoihin ja laskuihin ja luontaistuotekauppaostoksiin.)

- H&M:n kuvasto. Eikä sekään kyllä piristä sitten yhtään, kun ei ole varaa ostaa mitään.

I hate mondays.

Aamupäivä kuvin

Kun silmäni mä auki saan...

Joo, ihan oikeasti tarvis lisää säilytystilaa kylppäriin.

Lievästi koulujuttuja kiinnostavampaa.

OMNOMNOM.

Ruokaa?

Ankeaa rappukäytävää.

Turhaan kävin katsomassa, ei ollut viikonlopun Hesareita tälläkään viikolla.

SYKSY!

"Vetäkää ovi kiinni. Ovipumppu rikki."

Snurra min jord igen!

Aww.

Juo siinä sitten kahvit rauhassa.

Pahoittelen kuvien pientä kokoa. Huoh, jos nyt keksisi jotain oikeasti kehittävää tekemistä. Lenkille, mars!

Mä kosken aurinkooooon

Shoppailuni ei vain ota loppuakseen, mutta onneksi vaihdoin sentään kauppakeskuksen kalliit putiikit kirppareihin. Tämänpäiväiseltä kierrokselta lähti mukaan Torey Haydenin Nukkelapsi-kirja (4€) sekä iki-ihana Apulannan Attack of the A.L. people (1€). Tietämättömille kerrottakoon, että otin joskus villissä nuoruudessa tavoitteekseni haalia itselleni mahdollisimman paljon Apulannan tuotantoa - vähintäänkin kaikki pitkäsoitot. Nyt levyhyllystä löytyy kyseisen bändin useita singlejä, molemmat single-kokoelmat sekä tämän päivän jälkeen 8/10 pitkäsoittoa. Vaikka en enää sekopäinen fani olekaan, niin tuntuu tuo silti aika mukavalta - varsinkin kun nämä ekan levyn biisit ovat niin, miten sen nyt sanoisi, hellyyttäviä. Enää puuttuu vain Kolme ja Kuutio (joka muuten myös jää puuttumaan ihan periaatteellisista syistä. Ellei sitten joku lahjoita tai myy sitä minulle alle viidellä eurolla).

PS. Keittiössämme on muuten lopultakin verhot, jee!

Eikös olekin hurmaavaa?

Kun tuuli oli viilee

Minulla on viime aikoina ollut sellainen periaate, etten Citymarketissa ruokaostoksilla asioidessani vahingossakaan erehdy harhailemaan käyttötavaraosastoille, sillä kuitenkin päätyisin ostamaan jotain turhaa ja opiskelijabudjetille sopimatonta. Aiemmin en ole paljoakaan heräteostoksia harrastanut, mutta nykyään haluttaisi kokoajan hommata kämppään jotain pientä kivaa.

Eilen kävin pikaisesti maito-ostoksilla ja tahdoin vain mahdollisimman äkkiä kaupasta kotiin katsomaan Huippiksen loppua, joten oikaisin kassoille levyosaston kautta, ja kas vain mitä sattuikaan silmiini - Scandinavian music groupin Onnelliset kohtaa ja Nimikirjaimet hintaan 10€. Levypaketti suorastaan kirkui telineen etuosasta minulle! Me tiietään, ettei sulla oo meitä levyhyllyssäs. Osta meiät! Ei kymmenen euroa ole paljon. Ja arvaatte varmasti miten kävi. Mutta vaikka tilini alkaa pikkuhiljaa huutaa tyhjyyttään (okei, on siellä rahaa, mutta minua ahdistaa, jos tietty raja alittuu), olen silti äärimmäisen tyytyväinen ostokseeni. Viisi euroa levyltä ei kuitenkaan ole paha. Eihän? EIHÄN?

Tänään oli koulussakin harvinaisen mukava päivä. Kuvattiin ryhmissä lyhytelokuvia ja esitettiin ne päivän päätteeksi koko porukalle. Meidän tuotoksemme tuntui kyllä aluksi olevan hieman työn ja tuskan takana, mutta hienosti se sitten loppujen lopuksi meni - aiheuttaen jopa naurunremakan luokkakavereissa. Ihana tehdä välillä jotain muutakin kuin esseitä tai perinteisiä ryhmätöitä.

Iltapäivän lättykesteillä kuulin huhuja, että pelastusarmeijan kirpparilla olisi myynnissä paljon hyväkuntoisia sohvia ja muita huonekaluja, ja minulle iski aivan uskomaton himo mennä tarkastamaan tilanne! Suuntaan sinne heti huomenissa katsomaan, josko vaikka tuo ankean tyhjä kohta huoneessani saisi viimeinkin viihtyisää täytettä. Ahh, sitä odotellessa voisi tehdä vähän koulutehtäviä. Hyi.

Sever my limbs and deceive me

Menee jo överiksi tämä päivittely, mutta nyt on ihan pakko.

Olen niiiiiin rakastunut tähän.

Vaikka eräät väittävätkin Mewin uuden levy olevan täysi floppi, niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että silläkin on hetkensä. Ja ainahan uudet biisit vaativat sulattelua, varsinkin kun on kyse Mewin kaltaisesta bändistä. Ei niitä monestikaan ymmärrä ensimmäisellä kuuntelukerralla.

Tosin tuo Sometimes life isn't easy on pieni poikkeus. Ihastuin live-versioon palavasti jo tämän kesän Ruisrockissa (Bo's dance <3), ja pidän biisistä kokoajan vain enemmän. Rakastan tuota monipuolisuutta ja tunnelman vaihtelua ja kaikkea ahhh.

Noniin. Selvästikään musiikista hurmioituminen ei tee hyvää kirjoituskyvylleni.

Pidä projekti hallinnassa

Tutkailin tuossa uutuudenviehätyksissäni blogilistaa, minkä johdosta olen suunnattoman nolouden ja kärsimyksen vallassa. Ketä kummaa minun tylsät sepustukseni voisivat kiinnostaa, ne kun eivät käsittele muotia, BB:tä, kakkujen koristelua tai jotain muuta trendikästä? Äitiä ehkä? Tai ei sittenkään, veikkaus.fi taitaa viedä voiton. Mutta pitää yrittää elää tämän ahdistuksen kanssa ja tehdä tätä hommaa sitten sataprosenttisesti "ihan omaksi iloksi". Blogini tylsyyttä muuten korostaa se, että olen hukannut kameran paristojen laturin, joten en voi napsia tekstini piristykseksi kivoja kuviakaan. Nyyh. Kuivaa kuin haukkumanimeni yläasteella (mutta enpä kerrokaan mikä se on, niin säilyy jonkinlainen jännitys).

Huohkis, olen viimeiset kolme tuntia vältellyt hurmaavalta vaikuttavaa Kai Ruuskan kirjaa Pidä projekti hallinnassa, josta minun pitäisi lukea ruhtinaalliset 66 sivua (luku 5, Projektin suunnittelu ja seuranta) tiimityötämme varten. Tarkoitus olisi tehdä omasta osasta muistiinpanot ja jakaa ne huomenna muulle ryhmälle, jotta voisimme yhdessä kasata saamistamme tiedonmurusista hienon Powerpoint-esityksen keskiviikoksi. Yeah right.

PS. Haluaisin kirjoittaa pitkästä aikaa runon, mutta inspiraatio on kuollut. Auttakaa!

Ankara talvi ja hiljainen kesä

This is my town, this is my city, through my eyes it looks so pretty. This is my town, this is my city now. These are my people, this is my song. Dirty streets where I belong. This is my town, this is my city now, this is my city now.

Uskomattoman nopeasti ja salakavalasti loppui aika ensimmäisenä kotiviikonloppuna, vaikka en nyt hirveästi kotonakotona viihtynytkään. Seuraavaa siirtymistä ankeasta opiskelija-asuntolasta äidin pullia mussuttamaan saakin sitten odotella pitkään, mikäli tahdon rahojen riittävän marraskuiseen Maata Näkyvissä -reissuun (!!).

Oli joka tapauksessa ihanan levollista ja rauhoittavaa viettää aikaa kaiken tutun keskellä. En ollut aiemmin edes huomannut, miten rankkaa uuteen ympäristöön ja ihmisiin sopeutuminen on loppupeleissä ollut. Miettikääpäs:

1) muutto uuteen kaupunkiin, jossa asuu entuudestaan vain yksi tuttu
2) yhteinen kämppä tuikituntemattoman tytön kanssa
3) uusi koulu, joka poikkeaa täysin aiemmista
4) yli neljäkymmentä uutta ihmistä kolmen viikon aikana

Kaikki pitää aloittaa ihan alusta ja vieläpä sellaisella vauhdilla, ettei kärryiltä parane tippua. 24/7 pitää olla skarppina ja sosiaalisena ja sopeutuvana ja ties minä, eikä lähellä ole ketään, jonka oikeasti tuntisi ja jonka kanssa ei kokoajan tarvitsisi miettiä miten olla (joillekin tämä voi olla helppoa myös uusien tuttujen kanssa, mutta minulle ei). Se on henkisesti aika haastavaa ja uuvuttavaa.

Mutta onneksi voi olla yhteyksissä vanhoihin ystäviin. Kärsisin tuskaisen kidutuskuoleman, mikäli en omistaisi konetta tai puhelinta! Toivottavasti tekniikka ei tulevaisuudessakaan petä mm. räjähtämällä käsiin, mikä olisi minun tuurilleni tyypillistä. Sitten täytyisi ottaa kynä kauniiseen käteen ja alkaa raapustaa vanhoja kunnon kirjeitä. Hahaa, sitä odotellessa.

25 asiaa

Taannoin Facebook-piireissä oli muodissa eräänlainen ketjuviestimuistiinpano (mikä sanahirviö), jossa kirjoittajan tuli paljastaa 25 satunnaista asiaa itsestään. Itsekin toki tuolloin naputtelin naamakirjakavereideni tietoon outoja juttuja elämästäni ja tavoistani, mutta nyt minulle iski himo keksiä niitä vielä lisää. Tästä lähtee.

1. Osaan todella monia lauluja lähes sanatarkasti ulkoa, ja kaverini jaksavat aina kummastella pohjattomalta vaikuttavaa muistiani. Minulla on lisäksi tapana kirjoitella biisien lyriikoita ulkomuistista ylös aina kun vain ulottuvillani on kynää ja paperia. Erityisesti tylsistymisen tunne tai keskittymistä vaativa tilanne herättävät tämän pakkomielteisen halun, joten vanhojen kouluvihkojeni takasivut ovatkin täynnä suosikkilaulujani vuosien varrelta.

2. Ennen kotoa poistumista minun on tarkistettava turhauttavan monta kertaa, että avaimet ovat varmasti taskussa. Kolmen vuoden aikana olen onnistunut yhden ainoan kerran jäämään lukkojen taakse, ja sekin tapahtui hirveässä kiireessä.

3. Mikään ei ole vaikeampaa kuin tiskauksen aloittaminen, mutta vauhtiin päästyäni huomaan usein nauttivani hommasta jollain kummalla, masokistisella tavalla. Keittiön on tiskaamisen jälkeen oltava tiptop, pöytien pyyhkimistäkään ei saa jättää puolitiehen. Mutta toisaalta puoli viikkoa tiskipöydällä mähönneet astiat eivät aiheuta minussa ahdistusta - en siis ole siivousintoilija.

4. Pelkään aivan suunnattomasti siltojen ylittämistä, jos sitä tehdessäni erehdyn kehittelemään mielessäni kauhuskenaarioita siitä, kuinka tipun kaiteen yli järveen/jokeen. Ehkä olisikin täsmällisempää sanoa, että pelkään korkealta putoamista veteen. Hirveintä ikinä on ollut kävellä rautatiesiltaa pitkin niin, että alapuolella oli pelkkää järveä. Ahdistus oli suunnaton, vaikka matkaa kertyi vain jokunen metri. Ja kaverit nauroivat. Ainakin vähän.

5. Inhoan puhelimella soittamista, varsinkin kun kyse on jostain virallisesta. Tykkään kyllä siitä, kun kaverit soittavat ja saatan puhua heidän kanssaan pitkäänkin, mutta silti se ahdistaa jollain tavalla. Pidän enemmän kasvokkain juttelusta ja kirjoittamisesta (niin mesessä kuin oikeiden kirjeidenkin välityksellä).

6. Viivyn uskomattoman pitkiä aikoja ilta- ja aamupesulla. En itsekään tiedä, mikä siinä oikein kestää.

7. Rakastan hymyileviä ihmisiä. Minusta on piristävää nähdä, kun joku on hyvällä tuulella. Nyrpeitä ja tyytymättömiä valittajatyyppejä, joiden suupielet ovat juurtuneet osoittamaan alaspäin, inhoan yli kaiken.

8. Jos joku esittäisi minulle kysymyksen: "Mikä on kaunista?", vastaisin, että rakastunut ihminen.

9. En ole koskaan polttanut tupakkaa enkä ollut humalassa, ja olen varsin ylpeä siitä. Nykymaailma kun on mitä on.

10. Kadehdin toisinaan taiteellisia ihmisiä. Toivoin joskus, että olisin vähemmän fiksu ja enemmän luova, mutta täytynee tyytyä siihen mitä on. Ja teen sen kyllä ihan ilomielin.

11. Arvostan ympäristötietoisia ihmisiä, jotka kierrättävät kaiken ja ostavat vaatteensa kirppareilta ym. Itsekin haluaisin toimia niin, mutta olen liian saamaton.

12. Olen ulkona pimeällä liikkuessani vainoharhainen. Kotipihalla pelkään metsästä kimppuun säntäileviä karhuja ja muita otuksia, kaupungilla puolestaan ahditelluksi/ryöstetyksi/raiskatuksi tulemista. Asiaa ei auta yhtään se, että uusi kotikaupunkini on entistä levottomampi. Ympärilleni pälyily on lisääntynyt n. 35%.

13. Nautin hirveästi ihmisten ilahduttamisesta. Tämä liittyy läheisesti kohtaan 7, sillä onnistuneet ilahduttamisyritykset johtavat aina hymyyn ja hyvään tuuleen. Ja se on ihanaa! Jee!

14. Räplään aina käsilläni jotain, jos olen vähänkin hermostunut. Mikä tahansa käy: puhelin, kaukosäädin, ranne- tai kaulakoru, kissa... Tapanani on myös halailla pehmolelupandaani ja "piiloutua" sen taakse - tätä tosin teen myös silloin, kun en ole hermostunut.

15. Olen omalla tavallani äärimmäisen ujo ihminen. Oikeanlaisessa seurassa olen sosiaalinen ja pölisen liikaakin, mutta joissakin tilanteissa muutun harmaaksi ja vaitonaiseksi hiirulaiseksi. Niiden, jotka ovat oppineet tuntemaan minut pirteänä, avoimena ja kaikkien kanssa toimeentulevana on ehkä vaikea uskoa, että minussa on myös se toinen puoli.

16. En pienenä ymmärtänyt kuolemaa. Luulin, että kun ihminen täyttää sata vuotta, hän alkaa taas nuorentua vuosi vuodelta. Seuraavan kerran täytetään 99, sitten 98 jne. Mahtoi olla järkyttävää kuulla totuus.

17. Inhoan syvästi kaikkia pistäviä ja purevia (+ lentäviä) hyönteisiä, erityisesti ampiaisia.

18. Olin viime kesänä muutaman viikon töissä jäätelökioskilla, enkä vieläkään henkilökohtaisesti ymmärrä, mikä siinä tiikerijäätelössä oikein viehättää. Se oli yksi suosituimmista mauista, vaikka tarjolla olisi ollut vaikka kuinka monia parempiakin.

19. Suuhuni mahtuu kerralla 12 vaahtokarkkia. Tarkkaa tietoa eilispäivältä.

20. Yksi suurimmista haaveistani on päästä katsomaan Pähkinänsärkijä-balettia. Mikä tahansa muukin kävisi, mutta tuo on ehdoton ykkönen.

21. En pidä eksoottisia maita kovinkaan houkuttelevina lomailun kannalta, ainakaan vielä tässä elämänvaiheessa. Haluaisin pysytellä Euroopan rajojen sisällä ja käydä täällä niin monessa paikassa kuin mahdollista. Ainut poikkeus on Australia, joka itseasiassa on unelmamatkakohdelistani sijalla 1.

22. Ärsyynnyn suunnattomasti Rölli-musiikista, jota muutamat kavereistani tykkäävät kuunnella. Itse en tiedä mitään hermojaraastavampaa!

23. En ole koskaan murtanut tai edes nyrjäyttänyt mitään ruumiinosaani, eikä minulle ole laitettu tikkejä. Nilkka ja etusormi ovat kerran venähtäneet, that's it.

24. Pidän mustelmista. Mitä kamalampi, sitä parempi. Sairasta.

25. Minut on valittu taannoin Vuoden kemijärveläiseksi nuoreksi.

---

Hohhoijaa, meni koko elämä!

Surprise!

Olen aina ollut hirveän huono huijaamaan. Minusta huomaa aina ja heti, jos en puhu totta. En tiedä johtuuko se herkästi syntyvästä huonosta omatunnosta vai yksinkertaisesti siitä, etten osaa taitavasti keksiä valkoisia valheita. Sinänsä tämä on hyvä ominaisuus, koska valehteleminenhan on typerää ja rumaa, mutta leikkimielisissä huijausyrityksissä olen aika heikoilla.

Olin tälläkin viikolla kotipaikkakunnalla asuville ystävilleni kertonut tulevani tänä viikonloppuna käymään kotosalla, mutta annoin heidän olettaa, että saavun ihmisten ilmoille vasta lauantaina. Suunnitelmissa oli siis sämähtää yhtäkkiä paikalle perjantai-iltana kenenkään tietämättä asiasta etukäteen - mutta kuinkas sitten kävikään. Pari kaveria soitti aiemmin tänään tiedustellakseen koska ja miten saapuisin kaupunkiin. Yritin sepostaa jotain loogista ja järkevää myöhäisestä saapumisajasta, mutta murruin paineen alla lähes välittömästi ja tunnustin olevani jo kotona. Siihen kaatui hyvä huijaus! Olen säälittävä.

Surkean epäonnistumiseni seuraukset olivat kuitenkin yksinomaan hyviä, sillä kyseiset heebot ajelivat samantien kevarilla luokseni huikean 45 kilometrin matkan, ja ilo oli ylimmillään. Jännittävää miten kova ikävä ehtii syntyä vaivaisen kolmen viikon aikana. Olin nimittäin hyvin hysteerisessä ja kikattavassa ja hymyilevässä tilassa halatessani ystäviäni eteisessä, ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Viimeksi mainitussa olen ehkä vieläkin.

Reunalla

En nyt millään haluaisi olla näin masentava heti ensimmäisessä blogitekstissäni (kun vielä kehuskelin tuolla positiivisuudellani), mutta tänään on ollut tympein päivä aikoihin!

Rakas lehtorimme ja ryhmämme hopsaaja Tomppa päätti lähteä viettelemään vuorotteluvapaita kolmen kuukauden ajaksi, ja hänen sijaisenaan on viime viikosta lähtien toiminut vähemmän miellyttävä naishenkilö. Selkeyteen tottuneena on hänen lukujärjestysluonnoksistaan mahdoton saada selvää, eikä hänen persoonansa muutenkaan natsaa kovinkaan mairittelevasti yhteen omani kanssa. En edes ymmärrä, miten joku voi saattaa minut niinkin vihamieliseen tilaan kuin tänään, sillä yleensä siihen vaaditaan keneltä tahansa todella paljon.

No, tänään kuitenkin otti koulussa kyseisen naikkosen takia niin paljon päähän, että vain tärisin raivosta. Mutta tietystihän aikuisen ihmisen on osattava hillitä itsensä ja pitää murhanhimoiset ajatukset ominaan, minkä johdosta tämä ihana ärsytys jäi päälle koko loppupäiväksi. Illemmalla ruuanlaitto ja kaupassakäynti tympäisivät enemmän kuin ikinä, tiskit eivät tuntuneet loppuvan koskaan, ja haluaisin vieläkin vain mönkiä peiton alle piiloon kuuntelemaan angstimusiikkia ja nakertamaan chilipähkinöitä. Lisäksi kaikki normaalitilanteissa tuskin lainkaan ärsyttävät asiat esim. märän vispilän tippuminen lattialle (ja kissanpaskojen ilmaantuminen väärään paikkaan neljättä kertaa viikon sisällä :>) saavat näkemään punaista aika tehokkaasti.

Siinäpä sitä, ehkä olen seuraavalla kerralla paremmalla tuulella.

Veljeltäni adoptoitu Toffo "oikeastihan olen sisäsiisti" -kisuli.