9 crimes

On olemassa asioita.

Sigh.

No reason why

Oli ihan odotettavissa, että tämä fiilis iskee jossain välissä.

Olen nyt ollut epätodellisen aurinkoisella ja kiltillä tuulella 10 päivää putkeen (siis kotosalla), vaikka yleensä räjähdänkin jostain pikkujutusta (todennäköisimmin) äidille ensimmäisen yhdessäolovuorokauden aikana. Mutta tänään iski joku pöpö, ja nyt olen ahdistunut.

Napsahtamista ei tosin aiheuttanut tämä kotoinen arki, vaan lähinnä tekemättömät koulujutut ja uhkaavasti lähestyvä autokoulun kakkosvaihe. Onko siihen oikeasti pakko osallistua, jos ei halua? Onhan se nyt tietenkin vähän epänormaalia, kun kohta parikymppinen (!) ihminen ahdistuu pelkästä ajatuksesta soittaa autokoululle/huristella autolla jonkun arvostellessa ajotaitoja/hoitaa paperihommat poliisilaitoksella, mutta no can do. Olen raukkis. Raukkis, joka ei tule saamaan ensi yönä unta näiden ajatusten pyöriessä mielessä.

Toffo on koisinut koko illan, mutta vieläkin näyttää uni maistuvan. Neitokainen mönki tyynyni (tai siis tyynyliinan) sisään ja näyttää nauttivan olostaan kovasti. Toffon söpöilyt tehoavat minuun paremmin kuin muiden otusten anovat koiranpentukatseet, ja melkein jo harkitsin uuden tyynyn hakemista komerosta, ettei raukkaa tarvitsisi hätistellä pois pääni tieltä. Minäkö tossun (vaiko tassun) alla? Luulenpa tosin, että Toffo löytää yhtä mukavan nukkumapaikan suhteellisen helposti esim. uunituoreen läppärilaukkuni päältä, jossa se onkin viihtynyt viime päivinä ison osan ajastaan (miten niin laukkufetissinen kissa...).

Nyt pitää laittaa nukkumaan. Josko tämä ärsytys haihtuisi yön aikana.

Les temps sont durs pour les rêveurs

Rumpalipoika.

On ollut hirmuisen mukavaa vietellä joulua kotosalla, niin kuin aina.


Aatto sujui suhteellisen perinteisissä merkeissä, tosin en enää entiseen tapaan jaksanut nousta kahdeksalta koristelemaan kuusta, jännä juttu. Syötiin iskän ja äitin kanssa aamupäiväriisipuurot ja lähdettiin sitten Posiolle mummoa ja pappaa moikkaamaan. Siinä sivussa käytiin myös viemässä kynttilä alle puolivuotiaana kuolleen Erkki-enoni haudalle. Kotimatkalla napattiin edellisenä yönä Vantaalta saapunut veljeni kyytiin mummolasta (jossa ei siis enää asu vakituisesti ketään) ja matkattiin kotiin jouluherkkujen toivossa. Iskä ja äiti lähtivät vielä käymään Räisälässä hautausmaalla, ja itse jäin sytyttelemään kynttilöitä lumilyhtyihin ja pakkaamaan vielä muutamat lahjat. Loppuilta kuluikin sitten syöminkien, saunomisen ja tietysti lahjojen avaamisen parissa.

Itse suolattua lohta, parasta ikinä.

Sain kyllä aivan ihania lahjoja, kiitos vain kaikille. Muutamia mainitakseni paketeista paljastui Marimekon pussilakanasetti, pari kirjaa, läppärilaukku, kissa-aiheinen seinäkalenteri, ihana tunika ja ehdoton all time favourite -elokuvani - Amélie. Ahh, mietiskelin juuri muutamaa viikkoa aiemmin, että voisin aloittaa DVD-varastoni kasaamisen kyseisestä leffasta, joku osasi lukea ajatuksiani. ;>


Ennätin muuten jo katsomaan tämän rakkauden ja nautin/liikutuin siitä aivan yhtä paljon kuin neljällä aikaisemmalla katselukerralla! Me likes a lot. Nyt lienee aika paneutua lautapelien ihmeellisen maailmaan ja ottaa Rappakalja- tai Trivial Pursuit -matsi. Ihania joulun jatkoja kaikille!



"Ma petite Amélie, vous n'avez pas des os en verre. Vous pouvez vous cogner à la vraie vie. Si vous laissez passer cette chance, alors avec le temps, c'est votre coeur qui va devenir aussi sec et cassant que mon squelette. Alors, allez-y, nom d'un chien!"

Täytetty nyt on työ

Joululavasteissa i Torneå.

No en tietenkään saanut aikaiseksi sitä viimeksi mainitsemaani postausta, mutta kyllä minä sen vielä tässä lomalla teen! ..varmasti.

Tänään oli kiva päivä! Toissapäiväistä paremmalla menestyksellä asetin jalkani Nissanin polkimille ja lähdin kaasuttelemaan kohti kaupunkia. En ajanut porojen/jänisten/tonttujen päälle eikä auto sammunut kertaakaan valoihin, eli hyvä minä. Treffasin rakkaita tyttöjäni (x4), ostin esim. suihkusaippuaa ja perunajauhoja (tietysti Jukan kassan kautta kulkien) sekä hankkiuduin eroon pienestä joululahjakasasta (saaden tosin suuremman tilalle, hih, olinpas ollu kiltti). Kotiinkin selvisin turvallisesti SMG:tä luukuttaen. Rrrrakastan Hölmö rakkaus, ylpeä sydän -levyä, Vierailla kallioilla. <3

Nyt on saunassa käyty, Toffon "miksiolitnoinkauanpoismeinasinkuollailmansinuapsruokakuppiontyhjä" -saarna kuunneltu ja vähän Heroes of Might and Magic kakkosta (sydämiä) pelattu. Nautinnollista tämä lomaelämä. KHIHIHIHIHI. Rakkaudella, höperö.

Jos minä olen musta, olen minä kaikilta tunnettu

Hei hou, tiernapoikalaulut soi päässä, just great.

Laitanpas vähän Juha Tapiota harhauttamaan mieltä.

Viikonloppu oli mukava ja jopa ylitti odotukset. Veljen tyttöystävän valmistujaispippaloissa oli suhteellisen outoa porukkaa (ja monta alle kouluikäistä pikkuista!), joten vähän jänskätti. Mutta oli kuitenkin tosi viihtyisät ja rennot juhlat, eikä sitä väkeä onneksi niin paljoa ollut, että olisi alkanut ahdistaa. Ja voi niitä kakkuja, namnam!

Viime yö vietettiin sitten toisen veljeni luona Kempeleessä, joten pääsin näkemään kummityttöäkin pitkästä aikaa! Voi hyvänen aika kun se neiti kasvaa silmissä ja höpöttelee joka tapaamiskerralla enemmän ja enemmän. Raasu oli vain ollut viikolla kipeänä ja poti vieläkin vähän mahakipua. Tänään päivällä tosin oli jo varsin villi meininki ja pystyttiin leikkimäänki kaikkea kivaa (vaikka se tuon mummin seurassa lähinnä haluski olla, nyyh). Väritettiin myös yhdessä värityskirjasta flamingoja (okei oikeasti ne oli haikaroita, mutta eihän sitä lapsen iloa tarvitse pilata tuommoisilla pikkutarkoilla tiedoilla, lintu mikä lintu)!

Kävästiin muuten aamupäivällä kirpparilla, ja ostin (lue: iskä osti) semmoselta kivalta mummelita hienon ja melko edullisen maton meidän keittiöön. Valitettavasti en tajunnu ottaa kuvaa siitä, mutta ehkä vielä jonain päivänä sen näette.

Kempeleestä lähdettiin iltapäivällä ajelemaan Tornioon päin, napattiin sieltä kamat ja Toffo kyytiin, ja allekirjoittanut istui vaihteeksi autonrattiin. No vähän leikin etanaa ja ihmiset ohitteli minua. No vähän vaihdoin pari kertaa väärän vaihteen päälle ja meno oli aika tökkivää. No vähän tein yhen laittoman ohituksen ja meinasin ajaa kolarin. Vähän liioittelin nyt, mutta alkoi joka tapauksessa kasvoja kuumottaa siihen malliin, että ennen Rovaniemeä piti pysähtyä kahvipaussille ja luovuttaa avaimet iskän haltuun. Loppumatkan datailin läppärilläni takapenkillä, I love mokkula.

Ahhh. Nyt ei voi sanoa muuta kuin koti, sauna, syntikka, lumi, pakkanen, Harrikintuleekeskiviikkona, JOULU.

Mulla on huomiseksi kiva (kiva on suhteellista) postausidea, kerranki näin etukäteen, toivottavasti saan sen toteutettua. Hih.

Heippa.

Laineilla

Minä olen palasia,
suuria ja pienempiä

Muistijälkiä henkäyksistä,
kauniista ja kipeimmistä
Opittuja totuuksia,
lauluja, viisaita lainauksia

Hallaöiden karaisema,
kissan tassun koskettama
Pahoilla sanoilla satutettu,
rakkaudella parannettu

Minä olen hymy
maailmankin huulilla

Tunteiden vuoristorata

Ihanaisella 90-luvulla, ollessani vaahtosammuttimen kokoluokkaa, iskä lauloi minulle aina Lapin äidin kehtolaulua.

Jostain kumman syystä minulla oli voimakas inhoreaktio tuota laulua kohtaan ja aloin heti veisuvalinnan tunnistaessani parkua kurkku suorana. En itse tietenkään muista moisia tilanteita, mutta tällaisia villejä juoruja on ollut liikkeellä. Tämä traumatisoiva kokemus (tai sitten juurikin tarinan kuuleminen äidin suusta noin miljoonaan kertaan) on vaikuttanut siihen, etten oikeastaan koskaan ole pitänyt kyseisestä laulusta, vaikka se nätti onkin.

Äsken pläräsin nuottejani läpi ja satuin pysähtymään tämän kyseisen sävelmän kohdalle. Aloin kokeeksi lauleskella tuttua melodiaa, ja eivätköhän kyynelkanavat räjähtäneet auki ensimmäisen säkeistön puolivälissä. Ja sitä tavaraahan myös valui silmistä enemmän kuin puolitoista pisaraa (iskä<3). Anteeksi naiseuteni.

Mutta tuo on oikeasti maailman ihanin (kehto)laulu, ja nyt tiedän sataprosenttisella varmuudella, mitä tulen lauleskelemaan aina ennen nukkumaanmenoa mahdollisille tuleville lapsilleni. Toivottavasti muksut eivät reagoi samalla tavalla kuin minä! (Saatan myös nyt lomalla pyytää iskää siirtämään kipaleen takaisin jukeboksilistalleen - ehkä minäkään en enää vedä pultteja.)

Pikku-Sarppa

Sulje silmät pienoinen, uinu onnen unta
Suuri on ja ihmeinen unten valtakunta
Kun sä suureks vartut vain mailla aavain aukeain,
kerran lapsein lahjaks saat nää laajat Lapin maat

-Kalervo Hämäläinen-

And he could change the world with his hands behind his back

Tuoksu on muistijäljistä voimallisin, kertoo Google hakusanoilla "tuoksu" ja "muistot". Tottahan se onkin: Jos satut syömään kesällä samaa vaniljajäätelöä, jota Esko-Antero tarjosi treffeillänne viisitoista vuotta sitten, ei se taatusti herätä sinussa suuria tunteita. Et oikeastaan edes muista enää, miltä Esko-Antero näytti, ja vanhaa valokuvaa katsellessakin saatat ajatella, että mikäs nörtti toi on. Jos Esko-Antero soittaisi sinulle nyt vuosien jälkeen ja sanoisi vain "minä täällä", et takuulla hoksaisi kenen kanssa juttelet. Etkä varmastikaan enää muista, miltä Esko-Anteron parransänki tuntui sormiesi alla.

Mutta jos satut nuuhkaisemaan kaupan kemikalio-osastolla partavettä, jota Esko-Antero tapasi käyttää, niin ai että.

(Ihanaa kärjistää.)

Erilaisten tuoksujen ja niihin yhdistyvien muistojen kiehtova maailma on aina viehättänyt minua. Vaikka olenkin pienestä asti ollut hyvin visuaalinen ihminen - saatan koetilanteessa muistaa, miltä tekstin ja kuvien asettelu näyttää sivulla, jolta kaivattu vastaus löytyy - niin siltikin tutut tuoksut tuovat mieleen paljon selkeämpiä ja voimakkaampia muistikuvia kuin esimerkiksi valokuvat. Tietyt tuoksut yhdistää tiettyihin asioihin ja ihmisiin: kosteasta puusta ja moottorikelkkojen bensahuuruista tulee mieleen iskä, Escadan hajuvedet yhdistän erääseen ystävääni. Tuoksujen monipuolisuutta on mahdoton kuvailla sanoin ja yhtä vaikeaa on määritellä mikä hajuelämys kuuluu millekin muistolle (nimimerkillä istuin äsken noin 3 minuuttia kirjoittamatta yhtään mitään aivojen lyödessä tyhjää). Mutta missä tahansa törmäänkin ennalta tuttuun hajuun, voin lähes sataprosenttisen varmasti muistaa, missä olen sitä aiemmin nuuhkinut - oli se sitten tädin kodin, kaverin puhtaiden vaatteiden tai seurakunnan leirikeskuksen tuoksu. Torniosta jääkin sitten käteen (vai pitäisikö sanoa nenään) ällöttävä maltaan löyhkä suoraan Lapin Kullan tehtaalta, yöks.

Konkreettisesti tämä asia levähti päin tajuntaani eilen illalla, kun asunnossamme leijaili kämppiksen jäljiltä paistetun kananmunan tuoksu. Voin vaikka vannoa, että rakkaan isoveljeni yölliset megarasvaiset iltapalamätöt tuoksuvat aina ihan samalta, ja - yllätys yllätys - minulle iski mahdoton ikävä. Halusin uskomattoman kipeästi kotiin katsomaan Harrin kanssa Simpsoneita tai Saw-elokuvia. Vähän silmätkin meinasivat kostua. Ja kaikki tämä vain pannulla tirisevän kananmunan tähden?

Kohta pääsenkin kotiin nuuhkimaan joulua - kuusta, kinkkua, hyasintteja, pipareita, saunaa (joka aivan takuulla tuoksuu eriltä jouluna!). Ihanaa.

And so it is, just like you said it would be

Ahh, lopultakin tuli taas pakkasta. Oli ihanaa kaivaa kaapista kunnon talvitakki, varustautua paksulla kaulahuivilla ja lämpimillä kengillä ja lähteä pyörällä Ennin luo. Okei, pittoreskimpaa olisi ehkä ollut tallustella jalan, mutta en olisi ikinä jaksanut tulla illalla kävellen takaisin. Nassu vähän jähmettyi matkalla, mutta siitäkin selvittiin kuuman glögin ja pipareiden voimin (Salen myyjätäti luuli minua ihan varmasti huligaaniksi, kun astelin piparkakkuostoksille angstisesti huppu päässä).

Mutta mutta, olipas kyllä mukava ilta: Enni pakkaili joululahjoja ja itse pelasin kännykällä kivoja pelejä (mikä elämä?). Yllättäen päädyttiin hakemaan vähän "iltapalaa" ei-sittenkään-niin-läheiseltä grilliltä, ja pikaisen pyöräreissun jälkeen päästiin natustamaan jäähtynyttä Americanaa. "Pienissä asioissa hyvän mielen salaisuus - puolikas pitsa." Selvisin jopa ennen yhtätoista kotiin asti ja nautiskelin äsken kupillisen kuumaa kaakaota. Nam.

Jihuu, ensi viikolla on sattuneista syistä enää kaksi kunnon koulupäivää (eli paljon hyvää aikaa väsätä esseetä, jonka palautuspäivä on perjantaina...). Lauantaina mennään äitin ja iskän kanssa isoveljen avokin (hämmentävä ajatus) valmistujaisiin Ouluun ja viimeistään sunnuntaina pääsen kotiiiiiiin. Sydämiä sydämiä.

Hihii, siinäpä se.

PS. Damien Rice on kivaa iltamusiikkia.

I have a worm in my ear

Iltaisin saatan istua ja tuumia kevyitä
siitä mitä mahdat puuhata vieraalla maalla
Ja tiedän, etten jaksa tulla takaisin
Mutta jos haluat, voin talven jälkeen tulla sua vastaan

Ja mä vien sut talvipuutarhaan
ja jonnekin korkealle
että tiedät miltä näyttää tasainen maa
Sieltä mä tuun
Sinne mä jään

Mutta päivän tai kaksi
annan kaikkien luulla
sua mun rakastajaksi

Scandinavian Music Group - Talvipuutarhaan

Kyynelillä terästettyä glögiä

Mulla ei oikeasti ole pitkään aikaan mikään harmittanut niin suunnattomasti kuin tuo mistä edellisessä postauksessani avauduin. Lueskelin äsken Freestyle Premierin nettisivuilta muutaman ystäväni/tuttavani (ratiriti ralla) kirjoittamaa juttua Suomun talkoomeiningistä, ja oikeasti piti pidätellä itkua. Miten niin tunteet pinnassa? Ähh, jotenkin vain otan tämän asian ihan uskomattoman henkilökohtaisesti. Minun pikku Suomuni, jota monet paikalliset kaverini ovat koko elämänsä dissanneet minkä ehtineet, vää. Mikä oikeus niillä on olla siellä ja minulla ei, KYSYNPÄ VAAN. :(

Iskä, hae minut kotiin.

(Älkää ottako turhan vakavissanne kuitenkaan, olette ihania.)

Oma koti kullan kallis, vai miten se oli

Tonkopuro on pikkuruinen kylä Kemijärven laitamilla, kunnan etelä/kaakkoisosissa (en ole koskaan ollut hyvä maantiedossa). Tämä vaatimaton kyläpahanen sijaitsee aika lailla keskellä ei mitään, asukasmäärä kipuaa hädintuskin kymmenen paremmalle puolelle eikä siellä koskaan tapahdu maatamullistavia asioita (paitsi että kylässä sijaitsevan kahvila Tuulenpesän ruokaa ja munkkeja ylistetään joka puolella maata). Googlettamalla et löydä kylästä yhtään toimivaa linkkiä, mikä saa sinut kyseenalaistamaan koko paikan olemassaolon. Lähimpään kauppaan on matkaa 10 kilometriä ja kaupunkiin selviämiseen vaaditaan reilun puolen tunnin ajomatka. Julkiset liikenneyhteydet ovat olemattomat ja ihmiskasvoja todennäköisemmin törmäät ulkoillessasi poroihin/hirviin/jäniksiin/oraviin/joskus jopa karhuihin.

Kuulostaako pahimmalta painajaiseltasi? Olen usein rakkaasta kotikylästä kertoessani saanut osakseni kummeksuvia katseita ja ihmetteleviä kommentteja, ja monikaan ei varmasti voisi kuvitella asuvansa moisessa tylsyyden multihuipentumapaikassa. Joo-o, onhan se joskus rasittavaa, kun lähin naapuri asuu kilometrin päässä, kodin ulkopuolisen elämän vietto on suurimmaksi osaksi riippuvainen toimivasta autosta ja kaikki tekemiset täytyy suunnitella etukäteen (siksi en ole kovin tottunut spontaaniuteen). Mutta tiedoksi vain, te 5 minuutin välein kulkeviin busseihin, lähikauppoihin ja seinänaapureihin tottuneet ihmisolennot, rakastan sitä kylää yli kaiken. Ha ha, in your face.


Lapsuuteni ja nuoruuteni aina 16. ikävuoteen asti tuolla metsän keskellä oli varsin ihana, eikä siitä ole jäänyt pahaa makua suuhun. (Vaikka tosiaan lukion ekalla halusinkin muuttaa kaupungin keskustaan.) Kavereita minulla ei suvun ulkopuolelta ollut oikeastaan yhtään, ennen kuin 6-vuotiaana menin naapurikylän hoitotädin nurkkiin pyörimään. Hyvinpäs nuo veljet ja serkut kuitenkin riittivät, enkä tunne jääneeni mistään paitsi - varsinkaan kun kouluun mennessäni tutustuin toiseen Tonkopurolla asuneeseen tyttöön, jonka kanssa ystävystyimme ja vietimme parasta elämää ikinä! Viime aikoina olen tosin miettinyt, että saattaisin omata paremmat sosiaaliset taidot, jos olisin jo pienenä saanut viettää enemmän aikaa toisten lasten kanssa... Muistelen kuitenkin vain ja ainoastaan lämmöllä kaikkea, mitä niihin vuosiin kuului: Leijonakuningas-yölampun lämmintä valoa; sitä kitukasvuista pihlajaa, jonka alla leikittiin muovisilla dinosauruksilla ja joka ei vieläkään ole kasvanut 15 senttiä korkeammaksi; kavereiden kanssa hikipisarat otsalla rakennettuja majoja; leikkimökin virkaa toimittanutta vanhaa kuistia, jonka katto on sittemmin romahtanut - kaikkea sitä.

Syy, jonka vuoksi alunperin aloin kirjoittaa tätä julistusta, liittyy erääseen valoilmiöön, joka talvisin loistaa olohuoneemme ikkunasta sisään - Suomutunturi. Juuri niin, se monien mielestä Kemijärven seudun surkein laskettelukeskus, joka nautti suurinta suosiotaan kultaisilla 70-80 -luvuilla. Nykyään se on auttamattomasti out ja hissijonot eivät kasva pituutta edes pääsiäisenä. (Tarvitseeko edes mainita, että itsehän toki vietin lapsuuteni talviviikonloput Suomun rinteillä?) Viimeaikoina Suomulla on kuitenkin tehty hurjasti kehitystyötä - remonttia, uusi ravintola, lisää hotellitilaa - ja mainoslause "Suomu is back" on ollut pitkään paikallisten huulilla. Ja ensi viikonloppuna on ehkä lopultakin oikeasti aihetta riemuita: meidän piskuisen paikkakunnan laitamilla järjestetään kumpareiden maailmancupin avajaiset, Freestyle Premiere 2009. Olen jotenkin uskomattoman innoissani tästä asiasta, vaikken edes tajus kunnolla, että alle viikon päästä ihanaisella Tonkopuro-Suomu-Räisälä -akselilla on lopultakin sitä elämää.

Kuva täältä.

Mutta arvatkaas mitä. Itsehän olen tämän upean spektaakkelin aikana jumissa Torniossa. Oh yes. Koulu loppuu perjantaina vasta kahden aikaan, enkä oikeastaan edes jaksaisi taas lähteä linkalla Kemijärvelle raahaten Toffoa mukanani. Huoh ja angst. Ihmettä odotellessa.

Simple as it should be

Nyyh, pikainen kotiviikonloppu jäi taakse, ja nyt vain haluttaa takaisin sinne talven keskelle. Täälläkinhän oli varsin mainio keli aamulla - 3 astetta lämmintä - mistä oli seurauksena peilikirkas jääkuorrute kaupungin ja koulun välisellä pyörätiellä (jota ei tietenkään oltu hiekoitettu vielä puoli kahteentoista mennessä). Mikäs siinä liukastellessa, turvallisuuden tunne oli ylitsevuotavainen. Onneksi kahden viikon päästä maisemat ympärillä ovat taas lumiset. Toivottavasti.

Jos olisin taikauskoinen, niin tässä vaiheessa koputtaisin puuta.

Hirveästi hommaa tiedossa, joten tässäpä toimintasuunnitelma tuleville viikoille:

-osta joululahjat/joululahjojen valmistamiseen tarvittavat välineet
-pakkaa valmiit tuotokset
-tuhoa villakoirat ja lattiaan pinttyneet tahrat
-lue tenttikirja läpi ja kirjoita siitä mahd. pätevä essee
-ole muutenkin ahkera koulujuttujen suhteen, murr
-käy kyselemässä hajonneiden esineidesi korjauttamismahdollisuuksista suutarilla/kultasepänliikkeessä/vara-aivokaupassa
-lue Hesari useammin kuin kerran viikossa

Nyt taas lisää näkökulmia kehityspsykologiaan, ah.

One step closer

Nyt kun minulla vaihteeksi on taas joku hätänä, eikä oikeastaan haluta nukkumaan, vaikka se aamulla klo 6.30 kostautuukin, niin puranpa nyt kaikki angstit ulos. Seuraavana listalla: Asioita, joita inhoan.

1. Ihmettelen syvästi ihmisiä, jotka ovat olevinaan aikuisia, mutta kuitenkin jauhavat sitä itseään muista ihmisistä selän takana kuin pahaiset teinitytöt(/pojat). Okei, tuleehan sitä itsekin harrastettua, mutta yleensä keskityn henkilön tyhjänpäiväisen haukkumisen sijaan tunteisiin, joita hän ja hänen tekonsa herättävät. Oman pahan mielen purkamisen voi tehdä rakentavastikin ("Minusta tuntu aika inhottavalta, ku se sano sillä tavalla"), joten en ymmärrä joidenkin kanssaolijoiden epäkypsyyttä ("Mikä se oikein luulee olevansa, en kestä sitä enää yhtääääään.") Kaikista parasta olisi selvittää asiat kasvotusten asianomaisen ihmisen kanssa, vaikka se vaikeaa onkin. Siinäpä meille kaikille petrattavaa.
2. Jos olen ylittämäisilläni tietä pyörällä, mutta päätän onnettomuuden välttääkseni antaa huimaa vauhtia lähestyvien autojen mennä ensin ja nousen pyörän selästä odottamaan, niin silloin, arvoisat autoilijat, VOI JATKAA MATKAA. Ei tarvitse tehdä äkkijarrutusta ja viittoa, että menes nyt jumankauta sen pyöräs kans yli ja vähän äkkiä. Jos tosiaan haluat päästää minut yli, niin hidasta ajoissa. Kiitos.
3. Inhoan meidän suihkua. Sieltä tulee aamuisin n. 60% todennäköisyydellä vain ja ainostaan jääkylmää vettä. No words.
4. Kun kuuluu useampaan kaveripiiriin (nykyään vieläpä eri paikkakunnilla) ja omistaa lisäksi perheen, on toisinaan tehtävä kompromisseja ajankäytön suunnittelun suhteen. Joskus on ihan aikuisten oikeasti vaikea valita, kenen kanssa vietän perjantai-illan tai uudenvuoden, kun vaihtoehtoja on se neljä kipaletta, joista kaikki ovat yhtä houkuttelevia. Inhoan suunnattomasti sitä, kun ongelman kanssa painiskellessani joku toteaa: "No tietenki sinä tuut meiän kanssa. Ehithän sinä niitten toistenki kanssa olla. Eikö se oo ihan itsestäänselvää." NO EI SE OLE. Monet viime vuosien vaikeimmat päätökset on liittyny näiden kompromissien tekoon, kun yritän tosissani olla tasapuolinen kaikkia kohtaan ja kuunnella omaakin sydäntä. Eikä asiaa auta yhtään, jos seuraani vaille jäänyt osapuoli ottaa nokkiinsa. (Oonhan minä ihana, joo, mutta ei kaikkea voi aina saada. ;D)
   
5. Monivärisiä sukkia kutoessa langat menevät aina sekaisin. Se on ehkä ärsyttävintä ikinä.
   
6. Meidän talon asukeille ei ole järjestetty omaa keräysastiaa kartongille. Aina pitää hipsiä naapureiden roskikselle, ja se on vähän noloa.
7. Tympeät asiakaspalvelijat. Itsekin kyseisessä työssä olleena tiedän, että jotkut päivät ovat toisia raskaampia, eikä aina yksinkertaisesti jaksa olla iloinen. Mutta pieni hymy ei ole kuitenkaan paljoa vaadittu, puhumattakaan peruskäytöstavoista ja -kohteliaisuudesta: tervehtiminen, kiittäminen, katsekontakti. Eräänkin kaupan kassalla on vanhempi naishenkilö, joka näyttää sitruunan syöneeltä ja viskaa vaihtorahat kouraan tyylillä, josta voisi kirjoittaa pitkät valitukset aasipalvelu.netiin. Argh.

Nyt on oikeasti aika painua pehkuihin, saas nähdä saanko kammettua itseni ylös viiden tunnin unien jälkeen. Jatkoa tälle seuraa ehkä joskus.

Mietit että mitä se vaatisi

Huomenta kaikki ihanat palleroiset, etenkin te kotona odottavat girlsit, joista näin kivaa unta. Siinä esim. halailtiin ja oli muutenkin mukavaa.

Tuntuupa jotenkin hassulta: koulu alkaa kahdeltatoista, mutta päätin kuitenkin herätä tänään ysiltä - pyykkäämään. Lähden nimittäin viikonloppuna kotiiiiiin, ja pyykkikori tursusi jo nyt yli. Likaisia vaatekappaleita silmät ristissä penkoessani huomasin tosin, ettei niiden seassa paljoakaan pakko-saada-päälle-viikonloppuna -paitoja ja housuja ollut, mutta saanpahan sentään koneellisen puhtaita pyyhkeitä ja lakanoita. (Eikö olekin tosi jännää?)

Mutta olen aivan ekstaasissa tuosta lumesta ja pakkasesta! Olin eilen aamupäivällä uskomattomalla happyhappyjoyjoy-tuulella, kun sää viikkojen odotuksen jälkeen oli vähemmän vetinen ja enemmän talvinen. Niina innostui heittämään minua ruokailun jälkeen epämääräisellä lumimuodostumalla (ei se pallo ollut), ja sitähän sitten kiljuttiin ja naurettiin niin, että saatiin varmasti kummeksuvia katseita. Mutta entä sitten, TALVI TULI. Ja joo, tiedän mitä voi vielä käydä, mutta tänään olen iloinen optimisti, jonka mielestä lumi pysyy maassa toukokuuhun asti eisiispuhutasiitäokei?

Kotonakotona linkkapysäkillä.

Tänään voisi alkaa ahkeroida, ja lukea noita ihania kehityspsykologian opuksia, jotka raahasin mukanani kirjastosta. Koulu on kivaa! Nyt hakemaan eka satsi koneesta ja sitten suihkuun whibii.