Minun oli tarkoitus avautua teille yhdestä asiasta (= miksi baaripukeutuminen tarkoittaa nykyään huolestuttavan monille vesirajaa hipovaa helmaa ja varsin antavaa kaula-aukkoa yhdistettynä kymmenen sentin korkoihin ja ihonvärisiin sukkahousuihin?), mutta palaan siihen myöhemmin. Nyt ei vain pysty.
Istuin äsken kahvilla Niinan ghettokämpän keittiössä viimeistä kertaa ikinä ja yritin pidätellä kyyneleitä. Olen minä ennenkin joutunut eroamaan ystävistä, kun itse kunkin on opiskelujen takia täytynyt muuttaa eri paikkakunnalle, mutta niissä tilanteissa siihen on osannut varautua. On ollut tasan tarkkaan tiedossa, milloin se päivä on edessä, toisin kuin nyt. Mutta vaikka toisaalta tiesin, että Niina ei välttämättä koko loppuopiskeluaikaa tulisi Torniossa viettämään, niin silti kaikki tapahtui ihan liian äkkiä ja varoittamatta.
Tulee niin ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti