All the people rushing by, by, by

Hei rakkaat.

Tentti oli ihan jees eli suht helppo. Paniikkilueskelin aamulla just oikeita juttuja, ja osasin vastata jokaiseen kysymykseen edes jotain, vaikkei ihan kaikki oleelliset jutut muistiinpanoista tulleetkaan mieleen. On muuten ihan hemmetin ärsyttävää omistaa valikoiva valokuvamuisti. Tänäänkin yritin kovasti miettiä, mitä tunnilla puhuttiinkaan aineistolähtöisestä analyysista, ja ainut juttu mikä tuli mieleen oli ko. merkintöjen sijainti vihkossani. Näin sen kohdan todella elävästi silmieni edessä, mutten kuollaksenikaan muistanut sisällöstä mitään. Ihan kiva hei.

np: Racoon - Love you more

Taas on nälkä, vaikka vasta söin.

Niin.

Allt som du gör blir till pärlor på min panna

Meillä oli tänään kampuksen yhteisöllisyyspäivä.

Muuten mukavaa, mutta mulle iski ihan armoton päänsärky heti kun päästiin lähtemään kotiin. En ole ihan varma johtuiko se savun haistelusta, auringonpaisteesta vai yksinkertaisesti liian suuresta määrästä raitista ulkoilmaa. On meinaan tullut vietettyä viime päivinä niin paljon aikaa sisätiloissa, etten yhtään ihmettelisi. Pitää alkaa taas käydä lenkillä. Jumitus loppuu tähän! (Tai ainakin viimeistään siihen, kun tämä flunssa paranee kunnolla. Vieläkin on nenä ihan tukossa.)

Noh juu. Niin mielelläni kuin tuonne peittojen sisään kääriytyisinkin potemaan pääkipujani, on sen sijaan päntättävä huomiseen tenttiin. Mulla ei edelleenkään ihan hirveästi kiinnosta. Onneksi tuo aihe on sellainen, että siitä on puhuttu paljon jo aiemminkin ja maalaisjärjelläkin pystyy jotain päättelemään, niin ei tässä ehkä ihan pulassa olla. Toivottavasti.

Onneksi Toffo on yhtä söpö kuin aina ennenkin:

Aivopesu.com

Olen monta kertaa leikitellyt ajatuksella perustaa tyyliblogi. (Tähän väliin äänitehosteeksi muutama kauhunhenkäys, särkyvän lasin kilinää sekä säikähtäneen kissan rääkäisy.) Jep. Minä. Miltähän tuntuisi kiskaista ässä hihasta ja muuttaa radikaalisti bloggauslinjaa - tehdä jotain, mitä kukaan ei osaisi odottaa? Napsia päivittäin asukuvia ja inspiroitua huippumuodista. Esitellä ostoksia ja tuunausprojekteja. Siis ihan oikeasti, aikuisten oikeasti. Ja yks rouva voi samantien lopettaa sen silmienpyörittelyn siellä näytön takana, kamoon. :D

Mutta hei, ei huolta, tosielämässä siihen hommaan vaadittaisiin ehkä hieman suurempaa kiinnostusta ja intohimoa muotiin kuin mitä allekirjoittaneelta tällä hetkellä löytyy. Joo, olin jo pikkupentuna varsin mieltynyt pukeutumisleikkeihin (ja vaatteidenvaihtoon kymmenisen kertaa päivän aikana), ja innostus on vain lisääntynyt viime vuosien aikana, mutta ei minulla siltikään olisi paljoa esiteltävää. Vaatevarastoni on suhteellisen suppea, ostan uusia rättejä harvoin eikä tyylissäni muutenkaan ole mitään jännittävää saatika erikoista. Pukeudun suurimman osan ajasta tylsästi ja tavallisesti, vaikka vietänkin pelottavan paljon aikaa peilin edessä kehitellen uusia asukokonaisuuksia olemassaolevan vaatekaappini sisällöstä. Minulla olisi uusi, katu-uskottava päivän asu julkaistavaksi ehkä kerran kuukaudessa, enkä usko, että se tyydyttaisi muotiblogiyleisön tarpeita. Niinpä niin. Täytynee siis pysyä turvallisesti tällä päiväkirjamaisella linjalla. Ainakin vielä, eihän sitä koskaan tiedä... ;)

Mutta jos joskus sorrun, niin voin kertoa, että perusposetukseni näyttäisi varmaan tältä:

Ja ihan näin btw, tykkäsin tuosta asusta ihan hirveästi.

Don't run and hide the colours that make you dream

Kerron teille salaisuuden.

Mulla on pari unelmaa, jotka haluaisin aion toteuttaa tässä syksyn ja tulevan kevään aikana. On vaan yks ongelma, ja sen nimi on raha. Kaikki tässä maailmassa maksaa, ja valitettavasti myös meikäläisen unelmien toteutukseen kaivataan riihikuivaa käteistä. Olin joo viime kesänä töissä, ja tienasin opiskelijan normikuukausituloihin nähden ihan mukavasti, mutta eipä ne tienestit enää paljoa lämmitä. Joo, voisin mennä opiskelujen ohella töihin, mutta ihan oman mielenterveyteni kannalta haluaisin jättää sen tien kulkematta. Tiedän jo etukäteen, että jossain vaiheessa stressi kävisi ylitsepääsemättömäksi ja joutuisin hermolomalle.

Siksi teinkin päätöksen, että alan elää tästä päivästä alkaen säästeliäämmin. Lupasin itselleni äskeisellä matkalla kaupasta kotiin, etten enää osta karkkia tai muitakaan herkkuja. Sillä tavalla säästyy jo monenmonta euroa viikossa, ja onhan se nyt terveellisempääkin. Jatkan myös tutuksi tullutta saiturilinjaani, enkä osta uusia vaatteita, jos en niitä oikeasti tarvitse (tänään tosiaan menin ja tuhlasin huomattavan summan uuteen takkiin ja puseroon, mutta niille oli olemassa oikea tarve). Katson muutenkin vähän mitä ostan jne. Kyllä te tiedätte. Mutta näiden 'helppojen' juttujen lisäksi on pakko tehdä niitä vaikeampiakin päätöksiä, ja luopua sellaisistakin jutuista, joita myös haluaisi ihan hirveästi. Taitaa nimittäin nyt käydä niin, että tämän vuoden Maata Näkyvissä -festarit jäävät meikäläiseltä väliin. Olen ollut siellä kuitenkin jo viisi kertaa, ja haluan tällä hetkellä muita juttuja paljon kipeämmin kuin jokavuotista reissua Turkuun. Surullista sinänsä, mutta minkäs teet. Jostain on luovuttava, kun ei niitä töitäkään huvita tässä vaiheessa hakea.

Mutta ei siinä. Tiedän, että tulevat kuukaudet ovat kaiken pihistelyn arvoisia. Ja hei, loppuvuodesta tulee veronpalautukset. Niitä odotellessa. =)

Tuhannet mun kasvot

Koin tänään taas ihanan Hetken.

Siihen vaadittiin vain syksyn ensimmäinen oikeasti kylmä ilma, koivujen reunustama kävelytie keskellä kaupunkia, maahan leijailleita keltaisia lehtiä, pipo ja kova vauhti pyörällä ilman käsiä. Aikuisten oikeasti, siihen ei tarvita mitään muuta. Avatkaa silmänne, niin huomaatte.

np: Joseph Arthur - Honey and the moon

Huoh en jaksa miettiä mitä kirjoitan. Siispä:

Mulla nyt taas vaan itkettää ku tämä elämä on niin ihanaa mutta sitten kuitenki ihan kamalaa samaan aikaan ja Niina teki hullun hyviä muffinsseja ja harmittaa ku söin vaan yhen eikä Toffo suostu hyppäämään minun syliin vaikka sillä selvästi haluttaa ja minun jalkalampun valo on maailman täydellisin ja iskä on rakkautta ja niin on oikeastaan koko meidän perhe enkä tajua mitä tekisin ilman niitä enkä tiedä ketään kummityttöäni söpömpää ihmislasta voi elämä ku yks lähtee pois ja elämästä puuttuu sitten pala vaikkei oikeastaan puutukaan se vaan on vähän kauempana ja sitten pitäis keväällä lähteä yksin pois ja jännittää ja apua ku en uskalla kohdata eräitä ihmisiä kun pelkään mitä ne minusta ajattelee ja haluaisin nukkua mutta sitä ennen sytytän pari kynttilää ja nappaan Ilmaria kaulasta kiinni yhtä lempeästi ku Niina kaikkia muita pienenä ja luikautan sen kanssa pari biisiä ja sitten ehkä kirjoitan runon ja vähän itken ja oon onnellinen.

Moi oon oikeasti ihan normaali.

On vain kipinä, joka sytyttää tulen

Minun oli eilen ihan pakko etsiä sellainen kuvakulma, josta surullisenkuuluisa nenäni näyttää vähiten huomiotaherättävältä ja ehkä jopa hyvältä. Ja hei - huijaamalla hieman uutukaisen jalkalamppuni kelmeällä valolla - meikä onnistu.

Phii. En tiedä onko tämä sellaista silmienpyöräyttelyjä aiheuttavaa itserakkautta vai sitä normaalia ja tervettä sorttia, jota suomalaisten ei tunnetusti ole sallittua harrastaa, mutta tykkään tuosta kuvasta ihan pöljänä. Näytän itseltäni, mutta sitten en taas kuitenkaan yhtään. Kaikki natsaa eikä nenän kyömy erotu. Täydellistä. Kiitos vaan valon ja varjojen illuusiolle.

Olin tosi reipas ja heräsin tänään yhdeksältä, vaikka on vapaapäivä! Kirjoitin ruotsin työhakemuksen valmiiksi ja palautin sen (a-jois-sa! Ihan kuin yrittäisin pitää tänä-lukuvuonna-en-jätä-mitään-roikkumaan -lupaukseni). Sen jälkeen olen jo ehtinyt vähän siivoilemaan, mitä pitäisi nyt vielä jatkaa ennen kuin iskä ja äiti paukkaavat paikalle. Äitillä on joku kuudes aisti epäsiisteyden suhteen ja se bongaa pienimmätkin rasvatahrat jääkaapin ovesta. Yritäpä siinä sitten käyttäytyä epäteinimäisesti, kun toinen tulee kotiisi häsläämään ja hullunkiilto silmissään vaatii saada "vähän pyyhkäistä tuosta kun on niin ruman näköinen". Äiti on ihana, mutta kyllä minä osaan itsekin siivota. Joskus.

Tänään tosiaan lähdettäis sitten tuonne Oulun suuntaan ajelemaan ja juhlistamaan kummityttöni synttäreitä. En tajua, että neitokainen on jo neljä vuotta vanha! Vastahan minä heräsin veljeni "Tyttö tuli, kaikki on kunnossa" -viestiin - aika menee niiiin nopeasti. Huohkis.

Mutta niin, sitä ennen on vielä paljon tehtävää. Voisi esim. keksiä synttärisankarille jonkun lahjankin. Oon niin ylpeä itsestäni kummitätinä. :D

Pariisin Kevät on edelleenkin puhdasta rakkautta.

Heippa.

"Mitä sulla on naamassa?!?!" "...se on meikän nenä."

Mulla on nenäkompleksi.

Se vaan, tiedättekös, se vaan on niin ruma.

Jäätävän ruma. Iso, pitkä ja vino. Ihan oudon mallinen. Kerran yksi brasilialainen mesekaverini kysyi, että onko nenäni joskus murtunut, kun se näyttää ihan siltä. Eipä ole ei. Epämuodostunut muuten vain. Prspss. En voi tässä mielentilassa katsella valokuvia, joissa esiinnyn, sillä uppoan epätoivon syövereihin sillä samaisella sekunnilla, kun näen nenäni. Ja hei pliis, älkää te kuitenkaan katsoko sitä sillä silmällä. Tinttaan teidän haisteluelimenne samanlaisiksi möykyiksi, jos luotte ensi tapaamiskerrallamme katseenne silmieni sijaan jonnekin alemmas. Nenään tai vielä alemmas, se ja sama. Tinttaan kuitenkin.

Oli mulla kivaakin asiaa (ai oliko). Öö. Ruotsin suullinen esitys meni hyvin. Mitä nyt puhuin ehkä vähän liian nopeasti ja luin melkein koko ajan paperista. Mutta minkäs teet, kun jännittää!

Olipa taas kivaa asiaa.

Voisin mennä päiväunille.

Ei tosiaan tuota parempaakaan tekemistä olis

Aloittelin tätä jo eilen illalla, niin hoidetaan nyt homma sitten loppuun, vaikka muutakin asiaa olisi. Rakas Nimppuseni teki tässä muutama kuukausi sitten postauksen tärkeimmistä tavaroistaan, ja olen jo pitkään aikaan halunnut apinoida neit... rouvaa. Ja selvästikin kouluilta kello yksitoista oli mielestäni kaikista paras ajankohta tähän touhuun, niinpä niin... Tässä on siis kahdeksan ensimmäisenä mieleen tullutta ja käsien ulottuville sattunutta rakkainta esinettäni. Eivät ole järjestyksessä.

Rakas kitarani Ilmari. Sain sen toissavuonna joululahjaksi veljiltäni, ja jo se tekee siitä äärettömän kallisarvoisen (Ilmari-nimikin on muuten peräisin eräästä inside-jutustamme). Mussukkaiseni on pelastanut monta hetkeä, enkä enää tiedä, mitä tekisin ilman omaa kitaraa, vaikken mikään huippuhyvä soittaja olekaan. Ja oikeastaan, kun tarkemmin ajattelee, niin ei minun tarvitsekaan olla. Kunhan itse nautin siitä mitä teen. Piste.

 

Söpö muumikalenterini. En ehkä selviäsi tästä vuodesta ilman sitä.

 

Taistelutoverini, Nokian 6060, aka. Laser Beam! Tämä yksilö on vasta kolmas kännykkäni ja sain sen lukion ensimmäisen luokan syksyllä edellisen hajottua lopullisesti. Aika kunnioitettava ikä, neljä vuotta! ...ja sen huomaa. Ainakin noin niin kuin ulkonäöstä, ominaisuuksissa ei ole mitään vikaa. Ja vaikka ajatus uudesta luurista houkuttelisikin kovasti, niin minulla ei hirveästi kiinnosta tuhlata vähiä rahojani johonkin sellaiseen, mitä en oikeasti tarvitse. Puhelin on minulle vähäistä soittamista, tekstaamista ja herätyskellon käyttöä varten, ja niin kauan kuin tämä vanhus toimii, en aio astella puhelinliikkeeseen päinkään. NIIN kerta. Tunnearvon määrä on ihan uskomaton.

  

Rakkaat CD-levyseni, aakkosjärjestyksessä tietenkin. (Kuva on otettu täysin sattumanvaraisesta kohdasta, en millään tapaa nosta kyseisiä yksilöitä muiden yläpuolelle, kröhöm.) Suhtaudun mussukoihini vähän kiihkeästi, enkä oikein tykkää siitä, jos niitä lainaillaan liian pitkäksi aikaa. Levyjen yhteydessä minusta puskee ehkä eniten esille se materialistinen puoli, sillä vaikka ehdottomasti suurin osa nautinnosta tuleekin levyjen sisällöstä, niin silti minusta on hurjan kiva vain omistaa niitä kansineen ja kaikkineen. Ja tunnen aina suurta iloa, kun saan uuden ihanuuden kokoelmaani.

  

Valokuvat. Näihin liittyy niiiiiiin paljon muistoja, ettei siinä ole mitään järkeä. Muistan selvästi jokaisen kuvanottohetken ja tiedän sanoa tarkalleen missä ja milloin mikin on otettu. Rakkaita ihmisiä ja hetkiä. Sydännn.

Tämä oli vähän tällainen ex tempore -valinta, mutta silti: penaali sisältöineen. Rakastan käsin kirjoittamista. Tarvitsen kyniä joka päivä. Lisäksi penaalini on ehkä maailman eniten minunnäköisin JA vieläpä lahja yksiltä ihanuuksilta. Se jo oikeuttaa listalle pääsemisen.

MP3-soitin. Sanoja ei tarvita.

Ja viimeisimpänä meikäläisen päivä/runo/lyriikka/ajatuskirja. Tuon sisältö on jotain uskomattoman henkilökohtaista ja tärkeää, ja tarkoituksena olisi säilyttää se koko loppuelämän ajan.

Niin, paljon muitakin tärkeitä juttuja tuli myöhemmin mieleen, mutta eipäs sille enää mitään voi. Ja pitää antaa vähän todellisuutta antimaterialistisempi kuva itsestä, köhköh. :D Juups, minulla olisi ollut paljon kerrottavaa tältä päivältä, mutta en nyt oikeastaan osaa pukea kaikkia ajatuksiani sanoiksi. Katsellaan sitä uudelleen huomenissa. Khihii.

Minullakin tekisi mieli muutaman ystäväni tavoin laittaa tämä blogi vain kutsuttujen käyttäjien luettavaksi, mutta en taida tehdä sitä ainakaan ihan vielä. Ei tämä nyt niiiiin henkilökohtaiseksi vielä ole mennyt. Vai onko?

Sitruunan makuisia kovia kurkkupastilleja

Heräsin tänä aamuna aikaan, jonka kuvittelin olevan "jotain ennen kellon soittoa". Sitten kuulin keittiöstä kahvinkeittoääniä, mikä hämmensi minua kovasti. Miten Katja on jo muka hereillä, jos kello on vasta vähemmän kuin seitsemän? Katsoin puhelimen näyttöä ja kello olikin tasan 8.30 (eli minun olisi juuri sillä hetkellä pitänyt olla koulussa). Ei kai siinä, olin tuhissut niin tyytyväisenä, etten ollut kuullut herätystä ollenkaan.

En sitten mennyt kouluun. Mutta se ei oikeastaan johtunut pommiinnukkumisesta, vaan siitä, että olen vähän sairas. Kuumetta ei taida olla, mutta en siltikään kehdannut lähteä seikkailemaan Kivirannalle, kun olo oli sen verran heikko. Tällä viikolla on monta tärkeämpää päivää, jolloin olisi ihan hyvä olla priimakunnossa.

Tänään aion ahkerasti tehdä ruotsin tehtäviä. CV on jo valmis! Jee.

PS. Tomaatti leivän päällä ei ole hyvä asia, jos kitalaessa on kipeitä haavoja.

Sen valon tieltä varjot häviää

Minulla on päänsisäisesti todella runollinen olo, mutta maha kurisee niin kovaa, että se tukahduttaa kaiken fyysisen suorituskyvyn ts. kauniiden lauseiden siirtämisen päästä sormiin ja sormilta näppäimistölle. Sen voin kertoa, että ulkona on niiii-iiin kaunista. Aurinko, kirkkaansininen taivas, raikas tuuli sekä paljon keltaista, oranssia, punaista ja vihreää. Olen aina sanonut, että pidän kaikista vuodenajoista yhtä paljon, mutta syksy vie kyllä kauneuskilpailussa voiton ihan sata-nolla. Ja viime yönä oli vielä lumoavin tähtitaivas vähään aikaan. Miten parasta onkaan asua valo- ja melusaasteen ulottumattomissa edes kerran kuukaudessa.

Ihanaa olla kotona.

Ei kai mulla muuta.

Paitsi että olen tänään istuttanut mansikoita ja syönyt herneitä omasta penkistä. Sydännn.

So here's the story from A to Z

No eihän se ihan nappiin tietenkään mennyt, mikä oli toisaalta ihan luonnollinen jatkumo tuon eilisen horroriaamupäivän jälkeen. Nyt en kuitenkaan keskity muistelemaan yhtäkään niistä ärsytystä aiheuttaneista jutuista, joita on tänään vatvottu jo ihan tarpeeksi. Olihan meillä kuitenkin niitä hyviäkin hetkiä ja mukana ihania ihmisiä oikeanlaisella asenteella. Ja illan päätteeksi sai tanssia. Hävisi kyllä viimeisetkin angstit ajatuksista, kun pääsi hytkymään ihanan ysärimusiikin ja muiden hyvien biisien tahdissa jättikokoisen diskopallon alla. Unohtamatta tietenkään perinteistä Keskusgrillin kautta kotiin -meininkiä. Oli kivvaa.

np. Modest Mouse - Float on

Nyt väsyttää aika hurjasti, kun ehdin nukkua vain ruhtinaalliset kuusi tuntia viime yönä. En edes halua ajatella, miltä kaikista oikeasti dagen efteristä kärsivistä tuntuu, kun meikäläisenkin olotila on näin nuhjaantunut kokis-muumilimukka-vesilinjan jälkeen. Joskus voi olla ihan onnellinen omista valinnoistaan.

Tänään kotiin kellonaikaan x. (Aika hassua, viime syksynäkin matkasin Kemijärvelle ensimmäistä kertaa muuton jälkeen juuri tänä samana päivänä [Palmun jälkeisenä torstaina siis]. Silloin tosin hieman erilaisilla fiiliksillä, mutta noh. Koti mikä koti.)

Nyt voisi valmistautua henkisesti huomista varten.

I hate wannabe-mondays

Tänään oli keskiviikkoaamuksi naamioitunut maanantaiaamu, ihan varmasti oli!

Minun oli tarkoitus herätä aamulla reippaasti normaalia aiemmin, koska sovimme Niinan kanssa tapaavamme koululla jo kahdeksalta tulostaaksemme muutamia ruotsin kurssilla tarvittavia papereita (jo tämän virkkeen päälauseen sisällöstä olisi pitänyt osata päätellä, ettei kaikki yksinkertaisesti voi mennä ihan nappiin). Sängystä ponnahdin ylös jopa suhteellisen (suhteellinen on suhteellinen käsite) ajoissa, 7.08, ja aamutoimetkin onnistuin hoitamaan pikaisesti. Jostain syystä minulle on jäänyt tavaksi nauttia aamupala ja -kahvi aina viimeisenä, joten tänä aamuna sattui käymään niin, että kumpikin niistä jäi väliin. O-ou. Jos ei juo kahvia, ruoka auttaa pysymään järjissään ja toisinpäin, mutta jos ei saa kumpaakaan niin. Piste piste piste.

Noh. Juuri ennen kuin lähdin (viisi minuuttia myöhässä) pihalle, vilkaisin ikkunasta ulos ja totesin ajatuksissani seuraavaa: "Oho, siellä sataa. Mutta näyttää vain tihkulta, ei se varmaan kastele". Vir-he. Kirkon kohdalla olin jo märkä, sillalla tosi märkä ja koululla likomärkä. Ja kun sanon likomärkä, minä todella, todella tarkoitan sitä. Voin kertoa, ettei ihan hirveästi naurattanut. Ja sitä paitsi se vesisade oli jotain todella pirullista! Normaalisti vesipisarat tippuvat suoraan maata kohti, tiedättehän. Joskus tuulisella säällä ne saattavat tulla alas vähän jyrkemmässä kulmassa, mutta kuitenkin aina vain yhdestä suunnasta: sieltä mistä tuulee. Mutta tänään, voi elämä, tänään sitä hemmetin vettä tuli koko ajan päin naamaa. Täysin epäloogisesti ja riippumatta pätkääkään suunnasta, johon kasvot olivat kääntyneet. Itä, etelä, pohjoinen, mitä eroa. Minusta ainakin on hei ihan normaalia, että tuulee jokaisesta ilmansuunnasta yhtä aikaa.

Sitten jos vaikka puhuttaisiin vähän tietokoneluokasta. Kone A - netti ei toimi. Kone B - netti toimii, mutta näppäimistö ei reagoi. Kone C - näyttö ei mene päälle. Kone D käynnistyy muuten vain ihan tajuttoman hitaasti. Siinä vaiheessa nousi vesihöyryä sekä Niinan että meikäläisen päälaelta, mutta niiden masiinojen onneksi kone A:n internetyhteys alkoi lopultakin muutaman manauksen jälkeen pelittää. Mutta mitäs mitäs. Tulostin jumittaa. Ei ollut sanoja, eikä ole vieläkään. Me myöhästyttiin tunnilta 30 minuuttia. Vaikka oltaisiin varmaan myöhästytty muutenkin, kun sitä tulostettavaa oli lähemmäs 90 sivua. Ja iltapäivällä lehtoreiden kahvihuoneesta kuului vihaisia sanoja tulostimen tyhjentyneistä värikaseteista. Ei ole meidän vika.

Eikä yllättäen iskenyt tuskainen mahakipukaan toki auttanut asiaa.

a-n-g-s-t
Toivottavasti illasta tulee mukavaisempi, sillä tiedossa on kivaa (muahaha) häppeninkiä ykkösten kanssa. Nyt jos raahautuisi Niinalle, eikä esim. tippuisi vahingossa sillalta alas matkalla.

Sillä päivä, se on kaunis

Tiistaipäivän huomioita:

- Sinnikäs ihonhoitoni on alkanut taas tuottaa tulosta, ja tilanne on tällä hetkellä paaaaaljon parempi kuin vielä kaksi viikkoa sitten.

- Syksy on ihana, ihana (jos jaksaisin perustella, käyttäisin argumenteissani ainakin seuraavia sanoja: ruska, raitis ilma, auringonpaiste, usva)

- Juuri sinä aamuna, kun pyörä päättää liata oikean etureiteni epämääräisellä mustanruskealla mönjällä, minulla on jalassani valkoiset housut.

- On aivan uskomattoman kohtuutonta ja kestävän kehityksen periaatteiden vastaista komentaa opiskelijat tulostamaan kuudenkymmenen sivun verran värikkäitä kuvia sisältävää ruotsinkielistä aineistoa, kun opetuksen voisi ihan hyvin järjestää atk-luokassa.

- Vajaat viiden ja puolen tunnin yöunet eivät riitä. Väsyttää.

- Tänään minä: en edellisestä kohdasta huolimatta nuku päiväunia, teen ainakin kaksi ruotsin tehtävää valmiiksi, syön makaronilaatikkoa, luen Paulo Coelhoa, leikin Toffon kanssa, valmistan huomista Palamua (= ykkösten kastajaisia) varten yhden jutun, yritän myös ehtiä soittamaan kitaraa ja piirtämään.

- On hetkiä, joihin Anna Puu sopii paremmin kuin täydellisesti.

"Jalat vahvistuvat, jalat kantavat
Vaikka illat tuhlaa, aamut antavat.
Ja minä nousen, vaikka putoan.
Nousen, vaikka putoan"

In my place, in my world, love is not negotiable

Kyllä ne planeetat ehkä heiluivat vähän, mutta eivät tosiaankaan suistuneet radoiltaan, kuten oikeastaan kaiken lapsenmielisen intoiluni takana tiesinkin. Niin kuin aina. Hmph. Inhoattehan tekin sitä olotilaa, kun tuntuu tosi kivalta ja ihanalta, mutta sitten oikeasti tietää, ettei kaikki olekaan ihan kuin pitäisi? Yleensä minulla on tapana pitää suuni visusti supussa moisissa tilanteissa, mutta onneksi joskus sattuu niin hyvä tuuri, että on se toinen osapuoli, joka tuntee samoin ja puhuu asiasta ajoissa, ja pakottaa minutkin puhumaan ajoissa. Kerrankin minulle kävi niin, enkä joutunut tuskailemaan sekuntiakaan. Paitsi sen puhumisen kanssa. Se on tiedättekö ihan hirveän vaikeaa minulle. Olen oikeastaan aina tiennyt sen, mutta tällä kertaa yllätyin itsekin. Niin vai-ke-aa. Mutta ajan ja raittiin ilman kanssa mikä tahansa on mahdollista, jopa meikäläisen filosofiset pohdiskelut ja itsetutkiskelut in English. Ja hei, nyt ainakin tiedän yhen jutun: jos selviän tunteista ja ajatuksista puhumisesta vieraalla kielellä, niin totta hemmetissä pystyn siihen tästä eteenpäin paremmin myös omalla ihanaisella äidinkielelläni. Ärrän kierrän orren ympäri, ässän pistän taskuun ja niin edelleen.

Muutenkin opin paljon. Minusta tuntuu, etten enää pelkää. Ja ehkä lopultakin opin uskomaan sataprosenttisesti, että jossain tuolla odottaa joku.

Everything in this world has a purpose. Niin oli näillä päivilläkin, vaikka kaikki tuntuikin yhdeltä surrealistiselta sumulta. Kiitos.

PS. Pahoittelen tätä syvällisyysannosta. Nyt ei vaan pysty muuhun.


PPS. En ehkä ikinä selviä huomenna ylös sängystä (Niina, herätä minut).

Just for you to know

Sinne meni viikonloppu taas, humpsista vaan. Tänään pitäis paneutua ruotsin tehtäviin (CV, työhakemus ja elokuva-analyysi) plus taas vaihteeksi tiskata ja siivotakin. Ei vaan jaksais. Nukuin viime yönä äärimmäisen katkonaisesti, ja unta tuli nautittua yhteensä varmaan vain muutaman tunnin verran, joten nyt sitten on melkoisen zombimainen olo. Kurkkukin tuntuu vähän kipeältä ja pää lämpöilevältä. Mutta en minä valita. Ehen.

On kaunis lauantai-ilta
hän tanssii ja musiikki soi
On arki kaukaista unta
otan irti minkä voin
Ja hetkeksi herää tunne
tapahtua voi mitä vaan
mutta harvemmin kuitenkaan
planeetat suistuvat radoiltaan

PS. Repeän tälle jokaikisellä katsomiskerralla. Me loves Humon.

Varför bytte Erik skolan?

Helei.

Tänään ei ole taaskaan mitään järkevää asiaa. Oon mäntiny kotona kirjoja lueskellen ja MÄSSÄILLEN (voi venäjä, tänään on pakko ryhdistäytyä ja käydä lenkillä!). Eilen lintsasin seminaarista, kuten aika monet muutkin (huutoja odotellessa) ja tänään opiskelin viisi tuntia ruotsia. Tai no, aamulla katsottiin eräs ruotsalainen elokuva ruotsinkielisillä tekstityksillä, niin en tiedä voiko sitä opiskeluksi laskea. Mutta enivei, oli kivaa huomata, kuinka paljon siitä loppupeleissä ymmärsi ihan kielellisesti! Tuli hyvä mieli, ainakin hetkeksi.

Tuli myös yhestä toisesta jutusta suhteellisen hupsuinen mieli, ja nyt teinityttömäinen kiherryskäyttäytymiseni melkein hävettää. Kiher kiher kiher.

Nyt vähän Coelhon Pauloa.

"Missä muut on? Matti, ja mikä se yks nyt oli."

Meikäläisen maha on turvoksissa. Ei sillä, että teillä jotenkin hirmuisesti kiinnostais, mutta pakko avautua. Kokeilin yhtä sangen mustaa asukokonaisuutta erästä tilaisuutta (huoh) varten, ja valehtelematta näytin soon-to-be äidiltä. Toisin sanoen normaalisti äärimmäisen timmissä kunnossa oleva keskivartaloni muistutti söpöä vauvamahaa ja tyylikäs pikkumustani toi mieleen tyylikkään äitiyspikkumustan. Söpöt vauvamasut on jees, jos on oikeasti raskaana, mutta eh? Toivon todella, että tämä järkyttävä pömpötys, jonka luulen muuten johtuvan kesän jälkeisestä tottumattomuudesta suht tuhteihin aterioihin ennen puoltapäivää, loppuisi pian. Viimeistään ennen ensi perjantaita. En muutenkaan ikinä halua kuulla yhdenkään sukulaisen kysyvän sitä perinteistä no-missäs-se-poikakaveri-luuhaa:ta (kiitos kun käännätte veistä haavassa), joten voitaneen päätellä, että herttileijaa-monennellakos-kuulla-sitä-ollaan saattaisi ehkä räjäyttää pääni. Ei sillä, että sukulaisilla hirveästi kiinnostaisi kyseisenä päivänä kysellä minulta yhtään moisia epäolennaisuuksia. Mutta mietinpähän vain tässä aikani kuluksi.

Haluaisin (tai ei, en haluaisi, vaan koen velvollisuudekseni) kertoa vielä jotain, mutta en jaksa. Ja jos näkisitte millaisessa asennossa datailen, niin ehkä ymmärtäisitte äkillisen hinkuni lähteä pesemään hampaita. Tämä ei tunnu mukavalta. Varsinkaan turvonneen mahan kanssa.

Joo että heippa vaan!

Makaan tässä tuolilla ja katson sua vihasesti niin kauan ku mun kupissa ei oo raikasta vettä

Perustylsä päivä takana. Olin jo unohtanut kuinka ihanaa koulussa voi olla.

Onneksi on porkkanakakkua.

Jos olis muuten pakko valita yks kunnon ruokalaji ja yks herkutteluruokalaji, jota pitäis syödä koko loppuelämä, niin tällä hetkellä meikän listalla ykkösenä olis hapanimeläkana & riisi sekä porrrrkkkanakaakku. Mmmh, ei voi olla mitään parempaa.

Tuli nälkä.

Ei kai siinä muuta.

PS. Rakkaat kultamussukkaiseni, olis ihan kiva, jos kertoisitte kommenteissanne ketä ootte. Eräillä teistä on aika samanlainen kirjotustyyli ja yhtä hupsut jutut, niin en jaksais aina arvailla että kukakohan tämä nyt ois.

PPS. Ja muutenki niitä kommentteja olis kiva saada.

PPPS. Jos ei laita kommentteja virtuaalisesti, niin ei myöskään tartte tulla livenä latomaan niitä "Se postaus oli ihan paska ei mulla kiinnosta yhtään mitä se sinun ¤%&#/n kattis tekee"-palautteita. Ne ei oo kivoja. Eikä oikeastaan tartte antaa noin surkeasti perusteltua ja överinegatiivista palautetta ollenkaan. Siitä tulee vaan paha mieli. Kiitos.

Poks poks poks sanoo FB-chat

Tänään minä...

- nukuin just niin pitkään kuin unta riitti. Tuloksena 12 ja puoli tuntia yhtämittaista lepoa iltakymmenestä puoli yhteentoista. Nam.

- järjestin kaatopaikan aka. huoneeni ihmismäiseen kuntoon.

- pyyhin pölyjä. En joka paikasta, mutta kuitenkin.

- imuroin.

- moppasin lattiat.

- pyykkäsin.

- siistin parveketta (!).

- jynssäsin vessanpöntön puhtaaksi. Ja hellan.

- tiskasin. Kolmesti.

- kestitsin Niinaa ja Jounia kahvilla ja... no, kahvilla.

- kävin em. pariskunnan kanssa Sittarissa.

- jouduin ostamaan porkkanakakkuni kuorrutteeseen kallista Maraboun limited edition -valkosuklaata, kun Pandan moinen oli lopussa. Nyyh.

- leivoin porkkanakakun (ylläri)!

- rakastin Dancea, paljon.

- tein ja palautin Ruotsin tiivistelmän ja vieläpä erittäin ajoissa.

Olipa kunnon vapaapäivä! Nyt otan vähän (lisää) uunituoretta kaakkua ja syvennyn loppuillaksi ihanan hömppäromaanin pariin.

Öitä.

Know the difference

see more Lolcats and funny pictures

Sitä sopii sitten miettiä, että kumpi meikäläinen on kolmenkymmenen vuoden päästä.

Hei olen Sari ja tykkään kissoista

Moi.

Oon ollu viime aikoina melkoisen väsyny. Viimisen kahen viikon aikana ajatukset on aikalailla pyöriny ykkösten, vaihtareiden (köhköh), tulevaisuuden, ruotsin kurssin ja muiden velvollisuuksien (puhumattakaan muista vaikeista asioista) ympärillä, eikä oikein ole ehtiny kunnolla lepäämään. Vaikka oon joskus ollu pahemminki uupunu, niin silti tämä häärääminen alkaa vaatia veronsa ja oon joka ilta nukahtanu noin minuutissa. Huomenna pitää vielä mennä reippaasti talkoilemaan koskenlaskutapahtumaan (mikä ei oikeastaan ole edes paha, koska joku muu kertoo mitä pitää tehdä, eikä itse tarvitse organisoida yhtään mitään), ja sunnuntaina saa lopultakin nukkua niin pitkään kuin haluaa. Se tuleekin todella tarpeeseen, sillä seuraavan viikon koulupäivät on aika lailla puoli ysistä neljään (no okei, perjantaina vaan kahteen). Onneksi, oi onneksi, ei muutaman tutorpalaverin lisäksi ole mitään kummempaa ohjelmaa ja järjestettävää.

 Innocent face, I haz it.

Muita huomionarvoisia asioita:

- Oltiin eilen ykkösten kanssa ryhmäytymässä Saarenottassa, ja kivavaa oli

- Haluaisin keväällä ulkomaille vaihtoon (Bradford College, miten ois?)

- Niinalla on tänään synttärit ja luvassa on kuulemma kakkua

- Taidan nyt ottaa pienet päikkärit (en kuitenkaan...)

HÄHÄÄÄ.

 Sori ku en jaksanu kirjottaa kunnolla kärsikää paskiaiset hahahahahha.

(Oikeasti rakastan teitä kaikkia. Pusipusi.)