Yksi noista vastaantulijoista

Nyt on vähän kiukku laantunut.

Iskä pelasti minun päivän eilen. Meidän iskä. Joo-o! Se soitteli yhteen juttuun liittyen (se soittaa mulle ehkä muutaman kerran vuodessa) ja kuulosti tosi iloiselta. Nauroikin monta kertaa. Ei iskä ole sellainen, varsinkaan puhelimessa. Heitettiin vähän läppää opintolainasta ja se oli mukavaa.

Mulle tuli siitä puhelusta tosi hyvä mieli ja sen ansiosta koko loppuilta oli nousujohteinen.

Juttelin ihanuuden kanssa ihania juttuja. Onnistuin lopultakin ostamaan lentoliput, ja siinä sivussa käymään matkakumppaneideni kanssa hupaisan puheluneuvottelun (mukavaa). Sovin alustavasti tapaamisesta yhen tyvären kanssa. Tsättäilin vähän yhden kreikkalaisen kanssavaihtarin kanssa, enkä malttaisi odottaa, että tapaan heidät kaikki! Ja voi kyllä, luin vähän tenttiinkin.

Tänäänkin olin ahkera - heräsin ajoissa kouluun, vaikka nukuin tosi vähän; osallistuin tuntien jälkeen tenttiin ja osasinkin jotain; kävin kaupassa ja varaamassa ajan optikolle. Jee. Ajattelin vielä ainakin vaihtaa kissanhiekat ja tehdä yhden enkun tehtävän loppuun, ehkä. Kun ei muutakaan oikein ole. Mutta onpa ihanaa, kun muutama iso stressimöykky lähti pois, nyt on paljon kevyempi olo. Sen ehkä huomaa tästä säyseästä kirjoitussävystä. Tunteiden vuoristorata on kiva.

En minä kuitenkaan missään täydellisessä olotilassa vielä ole. Jännäilen erään tapaamista aika hurjasti, enkä ymmärrä, miksei sitä ole vielä tapahtunut. Ohimennen vain kerran. Ja joojoo, olen taas vähän vaikea. :D Mutta sille on syynsä.

Näläkä.