Jens Virtanen on villi virtahepo

Mietiskelin eilen puuduttavien mustikanpuhdistussessioideni aikana mm. sitä, miltä näyttäisi suomennettu versio tämän blogin nimestä. Eikö Neonkeltainen virtahepo olisikin huomattavasti katu-uskottavampi kuin tuo nykyinen, hä? Mistä tulikin mieleeni, että siellä näytön toisella puolella on varmasti niitäkin, jotka eivät tiedä tarinaa tuon nimen takana. Tarina on tosin vähän harhaanjohtava nimitys, kun sen voi helposti tiivistää kahteen sanaan: mielikuvituksen puute. Yritin kyllä silloin muutama vuosi sitten keksiä jonkun nokkelan sanaleikkinimen, mutta eihän siitä yllättäen mitään tullut. Lopulta meni hermo ja päätin antaa nimeksi ensimmäisenä mieleen tulevan jutun. Katselin ympärilleni, ja kohta huomasin tuijottavani Pohjois-Suomen Erämessuilla arpajaisista voitetun neonkeltaisen virtahepopehmolelun (jonka nimi on Jens Virtanen aka Jönssi) ruskeisiin nappisilmiin. Siitä se ajatus sitten lähti.

Mutta joo, sitä piti alunperin tulla kertomaan, että ensi viikolla en taida ehtiä hirveästi kirjoittelemaan. Ylihuomenna hyppään yöjunan kyytiin ja matkaan pariksi päiväksi Ouluun Sohvimuruisen luo! Siellä on tiedossa hengailuhommia ja shoppailuhommia ja muita kivoja hommia. Perjantaina linja-autoilen Tornioon, käyn allekirjoittamassa vuokrasopparin ja saan uudenvanhan kämpän avaimet haltuuni. Kämppä on tosiaan se sama, josta muutin tammikuun lopussa pois Tanskailun ajaksi. Mutta mitäpä tuota hyvää vaihtamaan, khihihi. Perjantaina olisi tarkoitus myös muuttaa suurin osa tavaroista ko. asuntoon (lovelovelove), minkä jälkeen autoilen porukoiden kyydissä takaisin Ouluun ja lauantaina olisi tiedossa serkun häät. Sunnuntaina tulen joko suoraan kotiin tai sitten menen Tornioon pariksi yöksi, sillä maanantaina pitäisi olla tuutoroimassa täydennyshaun valintakokeessa. Saattaisi olla tuo jälkimmäinen ihan hyvä vaihtoehto, niin ehtisin laittaa paikkoja vähän kuntoon ennen varsinaista muuttoa ja olisi kivempi palata ennen koulun alkua Tornioon Toffon kanssa. =)

Eipä siinä sitten, palaillaan!

Moi, je suis très fatiguée

Mietin jo huolissani, että miksi ihmeessä mulla on näin kummallisen tokkurainen olo, kunnes tajusin, että mulla väsyttää. Normaalisti olen tähän aikaan vielä ihan pirteä, mutta tänään zombimainen olotila iski jo kaksi tuntia sitten. Tässä pitäis nyt varmaan kertoa siitä, kuinka Enni herätti minut puhelullaan ihan-liian-aikaisin eli puoli kymmeneltä ja siitä, että olin tänään liikenteessä koko päivän ja elin pullalla, kahvilla, jäätelöllä ja yhdellä banaanilla iltakuuteen asti. Ja että siksi siis väsyttää.

Näin muuten viime yönä unta Suurimmasta pudottajasta... Noloa vai noloa?

(En nyt tiiä kumpi on loppupeleissä parempi vaihtoehto - postaamattomuus vai jokapäiväiset, muutaman sanan mittaiset ja äärimmäisen epämääräiset avautumiset. Vois joku päivä hyödyntää tätä lopultakin henkiin herännyttä kirjoitusinspista, ja esim. pohtia jotain katu-uskottavaa ajankohtaista aihetta. Ehhhhhhhhhhhhh. Sen päivän ku näkis.)

Pepe, me rakastetaan sua!

1. Olen koukussa Suurimpaan pudottajaan.
2. Edellä mainitun ohjelman uusimmat käänteet ovat joka päivä minun ja Niinan Kuumimmat Puheenaiheet TOP-3 -listalla.
3. Jenkkiläinen tosi-tv ylidramatisointeineen ja jatkuvine toistoineen on noin yleisesti ottaen äärimmäisen ärsyttävää. ("Amerikkalaiset on varmaan siksi niin tyhmiä, ku kaikki toistetaan miljoonaan kertaan ja mainoskatkoja on viiden minuutin välein.")
4. En ymmärrä sitä mainosta, jossa sanotaan: "Ainutlaatuinen imeskelytabletti, joka vaikuttaa vesipisaran tavoin." Mitä hittoa tuo tarkoittaa?
5. Kävin tänään mustikassa (mitenköhän mahduin sinne eheheheh).
6. Keräsin sankollisen eli kymmenen litraa, josta olen puhdistanut ja pakastanut vasta viidesosan.
7. Mustikkapiirakka on hyvää.
8. Palautin tänään viimeisen vaihtoon liittyvän esseen. Hyvä minä!
9. Kirjoitin siihen vähän shaibelia, jotta olisin saanut vaadittavan sivumäärän täyteen. Ei hyvä.
10. Menin viime yönä nukkumaan yhdeltä ja heräsin siitä tasan kahdentoista tunnin kuluttua. Siis mitä?!
11. Minun pitäisi varmaan olla jo nukkumassa.
12. Sinne siis, vaikka aioinkin ensin kirjoittaa ainakin 20 kohtaa.
13. Hyvää yötä!

Aikaa ei voi antaa, mutta sitä voi jakaa

Hurjasti haluaisin kirjottaa jotain kesäisen kepeää ja typerän arkipäiväistä, mutta kun ei oikein oo sellanen olo, eikä hupaisaa kerrottavaakaan taida varastoista löytyä. Eilen ja maanantaina kävin kaupungilla asioilla ja treffaamassa yhtä kaveria, mutta tämä päivä on koostunut lähinnä datailusta, telkkarin katsomisesta ja lukemisesta. Olisin käynyt ulkona, mutta kun ukkosti ja satoi vettä! Säätila tosin muuttui radikaalisti parin tunnin epämääräsen jyrinän ja salamoinnin jälkeen, ja olisi varmasti tehnyt hyvää käydä lenkillä ilta-auringosta ja sateenjälkeisestä raikkaudesta nauttien MUTTAKU Cecelia Ahernin Lahja-niminen opus oli ihan liian koukuttava (ja yhtä kuin päällimmäinen syy epätavallisen syvälliseen olooni), niin oli pakko ahmia se yhteen menoon. Lukuhulluuden vallatessa jää ulkoilma kakkoseksi. Ja siis onhan aivan liian yliarvostettua lukea ulkona...

Oon muutenkin tässä muutaman viime viikon aikana lukenut enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Aiemmin päivällä sain loppuun Kuninkaan paluun ja yhyy nyyh kun tuli tyhjä olo sen jälkeen. Inhoan onnelliselta vaikuttavia mutta todellisuudessa överihaikeita loppuja! (No en edes inhoa, mutta ku niitten kaikkien olis pitäny saaha elää ikuisesti ja onnellisina niin!!) Mutta ahh, Éowyn <3 Faramir. Tämä minun sidekick-rakkauteni on noussut jo ihan uudelle levelille, kun Aragornin ja Arwenin taru ei hetkauttanut läheskään niin paljon kuin noiden kahden söpöstely! Hih.

"--ja Faramir sanoi: 'Éowyn, älä halveksi sääliä joka on lämpimän sydämen lahja. Mutta minä en tarjoa sinulle sääliä. Sillä sinä olet ylväs ja urhoollinen nainen ja olet itse niittänyt mainetta joka ei unohdu; ja olet kaunis nainen, jonka kauneutta eivät edes haltiakielen sanat riitä kuvaamaan. Ja minä rakastan sinua. Oli aika jolloin surusi herätti minussa sääliä. Mutta nyt, vaikka olisit surua vailla, vailla pelkoa ja puutetta, vaikka olisit Gondorin autuas kuningatar, yhä rakastaisin minä sinua. Éowyn, etkö rakasta minua?' Silloin kääntyi Éowynin sydän, tai hän viimein ymmärsi omaa sydäntään. Ja äkkiä oli talvi ohi ja aurinko alkoi hänessä paistaa."


Kaunista. Lukekaa tuo trilogia. Lukekaa myös Ahernia. Kerron Lahjasta ehkä lisää myöhemmin. Nyt C.S.I.

Rakkautta.

Antakaa määkin huudan

Kylläpäs väsyttää. Tein eilen saman vanhan virheen kuin aina ennenkin ja lähdin Harrille kuskiksi, vaikka olen noin miljoona kertaa vannonut, ettei koskaan-ikinä-enää. Ensin käytiin mutka mökillä, jonne jumiuduttiin pelaamaan parit mölkkymatsit neljän tädin, yhden enon, yhden serkun ja viiden puolison kanssa. Sieltä siirryttiin Posio-hotellin kautta Kuusamoon ja voi meillä kaikilla oli niin mukavaa... not. Muistin taas, kuinka paljon vihaankaan alkoholia ja sitä, mitä se tekee ihmisille. Viimeistään siinä vaiheessa, kun musiikki hiljenee, valot syttyvät ja huojuvat ihmiset alkavat vaeltaa kohti narikkaa, illuusio särkyy ja karu totuus paljastuu. Se on vain niin... surullista; huomata yleensä niin järkevän ihmisen puheen sammaltavan kuin pahimmallakin laitapuolen kulkijalla, kuulla ohimennen epätoivoisia känniavautumisia parisuhteen ongelmista tai katsoa pihalla ympärilleen näkemättä yhtäkään terävää silmäparia. Noina hetkinä todella ymmärtää, kuinka onnellinen on tekemistään valinnoista (tai ehkä saamistaan kännääminen-ei-kiinnosta-geeneistä). Huohkis.

Tultiin siis aamulla kotiin puoli seitsemältä ja sain raahauduttua sängyltä ylös vähän ennen kolmea. Kiva elämä hei.

Eikö muuten olekin mukavaa, kun kirjoitustyylini on täysin riippuvainen mielialasta? :D Olen joskus ennenkin puhunut tästä, ja yrittänyt muuttaa tapani tasapainoisempaan suuntaan, mutta ei vaan pysty. Toivottavasti se ei häiritse liikaa!

Vielä voit löytää ystävän

KYLLÄ KESÄ ON KIVA MMMHHHHHH.

Tsippailin äsken pihalla nuuhkimassa viilenevän kesäillan tuoksua ja aattelin, että vois tulla tänne sanomaan noin. Voisin minä sanoa vähän muutakin. Esimerkiksi sen, että rakas veljeni Harri (kuvaus ei sisällä sarkasmia) tuli viime lauantaina kesälomailemaan tänne, ja on ollut hänen kanssaan varsin mukavaista. Ollaan pelattu mölökkyä ja krokettia, potkittu jalakapalloa (kerran ku pysäytin pallon vähän huonosti, niin se kimpos jalasta suoraan minun naamalle. Harria nauratti. Minua ei.), katottu Twin Peaksia ja noooo oltu vaan. Käytiinpä tuossa yks ilta mökilläki kolmistaan äitin kanssa. Sain tulenteko-oppitunnin JA käytiin uistelemassa. "Souakko vai piäkkö vapaa?" "NO EN AINAKAAN SOUA. Eiku apua mikä se toinen vaihtoehto oli." En soutanu. Tappajahauet ja monsteriahvenet ei valitettavasti selevinny veneeseen asti, vaikka kerran kyllä nykäs. Mutta hei, eräjormailu on kivaa! Hillajängilläki oon rämpiny vaikka kuinka ja oon siitä jopa jollain kierolla tavalla nauttinukki (viime tekstissä mainittua kauhukokemusta lukuunottamatta). Eipä noita marjoja oo hirviästi ollu mistä ottaa, mutta eiköhän nuo vähäsekki tienestit lämmitä viimeistään siinä vaiheessa, ku opintotuki on loppu ja kuuta vielä puolet jäljellä.

Mistä tuliki mieleen, että kohta on jo elokuu ja pitäs pikkuhilijaa alakaa palailla Tornioon. Pelottaa aika paljon mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta kaipaan yksinasumista ja omaa vaatekaappia ja SITÄ ETTÄ TAVARAT ON JOSSAIN MUUALLA KU EPÄMÄÄRÄSISSÄ PAHVILAATIKOISSA JA JÄTESÄKEISSÄ YMPÄRI TALOA ja itse Torniotaki jo aika kovasti. Tähän väliin "mutta hei" ja Mamban tiiätte-kyllä-minkä biisin nimi. Ohojelmassa on vielä ainaki Sohvia ja Janinaa, paljon Lauraa, klassikkokirjoja, yhet häät ja kaikkea muuta kivaa. Ja myöskin epäkivaa, kuten vaihtoraportin viimeistely ja yhen typerän miten-kulttuuri-identiteettini-muuttui-vaihdon-aikana -esseen kirjottaminen. Mutta kyllä niistäki selevitään, ku muuten on niin mukavaa.

Pahottelen tämän tekstin huonoa rakennetta ja karmeaa puhekielisyyttä, mutta aivot ei suostunu tulemaan lomalta koneelle. Moro!

009

Lukion kakkosvuoden Nuiskusta (= nuorten ihmissuhdekurssi) ei selvästikään ollu mitään apua eräälle tunnevammaselle älykääpiölle. Nimimerkeillä Sain äidin itkemään ja Maailman huonoin ystävä. Hävettää suunnattomasti kattoa itteään ja tekemiään/sanomiaan typeryyksiä (ja myös tekemättä jättämisiä) silmästä silmään, mutta kaipa näistäkin sitten oppii jotain. Sen voin kuitenkin teille kaikille surkeista ihmissuhdetaidoistani viime aikoina kärsineille kertoa, että maailmankaikkeus ja karman laki ym. ovat teidän puolellanne. Koin tämän päivän hillareissulla niin järkyttävää fyysistä tuskaa, että hetken jo epäilin kuolevani siihen paikkaan. Harvoinpa on tullut itkettyä ihan vaan siksi, kun on sattunut niin paljon, ja eipä kyllä tainnut olla kivusta pyörtyminenkään kaukana. Ja ei tämä henkinenkään tuskailu mitään maailman helpointa ole. Kyllä ihminen sitten osaa olla tyhmä. Tyh-mä.

Mutta mutta, kun kerta selvisin hengissä sieltä jängältä kotiin, niin eiköhän sitä vielä tästäki suosta nousta. Tai sitten rupian erakoksi.

(Sori ku tämä lomaltapaluuteksti meni tämmöseksi avautumiseksi, mutta pääsinpähän ehkä eroon kirjoituslukosta.)