Tuulimyllyjä vastaan

Okei, mulla on jo noin miljoonasti parempi mieli verrattuna tuohon keskiviikkoiseen purkaukseen. Kamala viikko takana, mutta onneksi se päättyi hyvin, eikä siitä enää sen enempää.

Kävin tänään pikaisesti kaupungilla. Hain apteekista sitruunahappoa ja nappasin mukaan myös naamanpuhistusmömmöjä, kun tuo käyttämäni sarja oli tarjouksessa. Kaupasta hain kukkaruukun, multaa ja istutuslapion, ja pykäsin pystyyn uudet kodit kahdelle veljen vaimon lahjoittamalle viherkasville. Älkää kysykö nimiä, mulla ei oo mitään muistikuvaa. Sitruunahappoa tarvittiin tosiaan veljen lahjoittaman pyykkikoneen puhdistukseen. Iskin mömmöt koneeseen, pesin sen tyhjänä 90 asteessa (kesti noin sata tuntia) ja sitten vielä kuudessakympissä tavallisella pesuaineella. Nyt on eka koneellinen vaatteita pyörimässä, ja saa nähä auttoko puhistus, vai tupsahtaako nuo tuolta ulos haisevina. Sitä odotellessa ajattelin alunperin tehä ruokaa, mutta aamulla pakasteesta ottamani broilerisuikalepaketti on vieläkin jäässä. Höh. Myöhemmin voisi käydä jonkin sortin iltakävelyllä, kun on niin kaunis ilma.

Kuten varmaan huomaatte kirjoitustyylistäkin, kiinnostus tätä blogia kohtaan on edelleen aika nollissa. Mutta kattellaan taas.

IHAN VAAN SITÄ ETTÄ LAA-DI-FUCKING-DAA.

Kävin kirjastossa

Kumpi voittanee. Arvatkaapa kahesti.

Kiva otsikko

Syksy on kiva. Syksy on kiva erityisesti aurinkoisella ja aavistuksen tuulisella säällä, kun keltaiset, kahisevat lehdet pyörivät valtoimenaan asfaltilla ja ilma on ihanan raikas. Syksy on yllättävän kiva myös sadesäällä - kunhan on varustautunut oikein eli kumisaappailla ja sateenvarjolla, sillä mikään ei ole niheämpää kuin märät kengät, sukat ja varpaat! Itse kävin toissapäivänä ostamassa ihanan punaiset Hai-kumpparit, jotka jalassa saattaa huoletta tallustella syvimpienkin lätäköiden lävitse. Tänään tosin ei välttis kumpparitkaan riitä, sillä illalla pitäisi päästä kiusaamaan ykkösiä kastajaisten merkeissä ja vettä tulee ainakin tällä hetkellä taivaan täydeltä. Toisaalta, olisipahan ainakin kastajaiset sanan varsinaisessa merkityksessä, haha! Mutta toivotaanpa silti, että sade lakkaisi, jottei tarvitsisi siirtää Palmua ajankohtaan äks.

Huomasin tuossa muuten, että tästä syksystä tulee ihan himokiireinen. Pitäisi ehtiä tehdä noin miljoona tutorhommaa, joista ei-ainakaan-vähäisimpänä mainittakoon lukiomarkkinoinnit Kemijärvelle, Kuusamoon ja Posiolle. En ole vielä edes ehtinyt ajatella koko asiaa, kun on ollut niin paljon tekemistä muiden juttujen kanssa. Lisäksi olen lupautunut järkkäämään ohjelmaa kummityttöni synttäreille ja muutenkin on tiedossa jos jonkinmoisia pippaloita. Olisi myös ihan kiva päästä käymään jossain reissussa moikkaamassa ympäri Suomea levittäytyneitä rakkaita. Niin ja sitten tietysti semmoinen pikkujuttu kuin koulunkäynti... Kakkosjaksossa alkaa sosiaalinen vahvistaminen, johon kuului ihan järjetön määrä oppitunteja SEKÄ englannin kakkoskurssi, joka ei sekään mistään maailman helpoimmasta päästä ole. Diudiudiu, aivot räjähtää pelkästä ajatuksesta! Mutta yritän nyt omaksua sellaisen "stressaamalla ei pääse mihinkään" -asenteen ja ottaa rauhallisesti. Muistuttakaa minua siitä sitten, kun tulen tänne blogiin avautumaan ahdistuksestani, jooko.

Nyt voisin painella suihkuun, ciao!

Great minds think alike

Huolimatta siitä, että kurkussa on kaktus, pää on täynnä räkää ja pyykkituvassa piipahtaminen otti kunnon ja jalkalihasten päälle, mulla on ihan superhyvä mieli! Eilen olin piiiiiitkästä aikaa rilluttelemassa, ja oli ihan huippua kreisibailata meiän tutorporukan ja vaihtareiden kanssa. Oli ehkä vähän tyhmää lähteä liikenteeseen orastavan flunssan kourissa, mutta oli se kyllä loppujen lopuksi sen arvoista (olis mulle tämä nuhavaihe iskeny jossaki vaiheessa kuitenki). Itsehän en edelleenkään niin listahiteistä ja perus dancekurasta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta välitä, ja siksipä tämä em. kreisibailaus tapahtui suurimmaksi osaksi Umpparin kivemmalla puolella, jossa soi aina ihan paras musiikki! Tässä tapauksessa paras musiikki on yhtä kuin suomipop 90- ja 2000-lukujen vaihteesta ja kieppeiltä ja sieltä niin. Ahh, loistavaa. Ja ainiin, illan kruunas ehottomasti se, että saatiin vapaaliput Komiikkaklubille, ku oltiin Umpparissa niin aikasin. Oon monesti miettiny, että sinne ois kiva mennä, niin nyt sitten tarjoutu mahtava tilaisuus. Enemmän ku jees on tämä!

NANNANNAANANANNANNANAANAA
NANNANNAANANANNANNANAANAA
NANNANNAANANANNANANAANAANAA
JEE-I-JEE

Väsynyt ja tukkoinen mutta myös onnellinen kreisibailaaja vähän erilaisessa dagen efter -tilassa. Viltti on kuvausrekvisiittaa ja mukissaki on ihan vaan vettä (jota myös lipitin eilen koko illan, ettei siellä vaan taas vedetä vääriä johtopäätöksiä).

Joo, tänään myös tipahti kivi sydämeltä erään pitkään piinanneen asian suhteen, mistä oon hurjan iloinen. Reagoin tilanteeseen noin miljoona kertaa positiivisemmin ku etukäteen pelkäsin ja oon niin helpottunu siitä, että kaikki meni loppujen lopuksi just niinku pitiki. Nyt tuntuu melkein siltä, niinku oisin uudelleensyntyny. Tai saanu uudet silmät, niinku SMG lauleskelee. Kaikessa tuntuu olevan nyt enemmän järkeä, ja aurinkoki alko just paistaa pilvien lomasta näiden sanojen vakuudeksi!

Sitten loppukevennykseksi vielä, että lueskelin äsken pitkästä aikaa MouMoun blogia, ja ajattelin, että onkohan eräs jyväskyläläistynyt ystäväni vielä törmännyt tähän kyseiseen bloggaajaan ja eiköhän vain puhelin soinut hetikohta juurikin näissä asioissa. ;) Yhteys pelaa!

Hän sanoo: "Oot sinä kyllä yhellä muullaki tavalla kasvanu."
Minä ajattelen: "Ai oonko mää lihonu?"


Naisen logiikka on pettämätön.

Olet yksin asialla

Okei. Selitän tätä nyt vähän lyhyesti. Me ollaan järjestämässä ens viikolla meidän koulun ykkösille kastajaisia, ja on ollu vähän haastavaa saada sinne apuvoimia (tutoreita on sattuneista syistä kampuksella tosi vähän). Pinnan alla on muutenkin kytenyt aika paljon se, miten hurjasti tutoreiden niskaan kasataan painetta ja miten meitä revitään joka suuntaan, eikä kiitoksen sanaa juurikaan kuulu. (Toisaalta monet eivät varmaan edes tiedä, miten järjettömän paljon meillä on varsinkin alkusyksyn aikana tekemistä!) Tuttua on myös se, kuinka meitä vaaditaan järjestämään tapahtumia, mutta sitten kun jotain tapahtuu, niin juuri kukaan ei ilmaannu paikalle tai ole halukas auttamaan järjestelyissä. Ja siis joo, itsehän me tähän hommaan on alettu ja on myös alusta asti tiedetty, että tähän palaa aikaa. Mutta mielestäni ei ole lainkaan reilua, että melkein kaikki sysätään aina tutoreiden tehtäväksi, vaikka koulu on täynnä muitakin opiskelijoita. Eilen sitten allekirjoittaneella kilahti pahemman kerran, ja suurin piirtein vihasin koko maailmaa ja halusin sanoutua irti tutorhommista sillä samalla sekunnilla. Yritin etsiä jotain tilanteeseen sopivaa laulua helpottaakseni angstejani ja yhtäkkiä mieleeni tuli Egotripin Gloria. Siitä se ajatus sitten lähti, ja sanoitin kyseistä kipaletta vähän uusiksi. Niinan vaatimuksesta laitan sen nyt tänne blogiin, jotta te kaikki saisitte tuntea tutorin/muuten vain aktiivisen ihmisen tuskan edes hetkellisesti! :D

Ja nyt ISO HUOM! Video on ehdottomasti otettava huumorilla. Huumorilla. Huumorin käyttö on sallittua yms. Tykkään kärjistää asioita, enkä tosiaankaan oikeasti ole sitä mieltä, että meidän koulu olisi täynnä lusmuja, jotka eivät ikinä tee mitään. :D Joskus vain tuntuu siltä ja pahasti. Nyt olen jo rauhoittunut ja tykkään taas ihmisistä, varsinkin niistä ihanista, jotka ovat tulossa jelppimään ensi viikolla. <3 Mutta ihan vaan tiedoksi, että tutoritkin ovat vain ihmisiä, joilla on tunteet ja muutakin tekemistä kuin hengailla joka vapaapäivä koululla.

(Pahoittelut äänen- ja kuvanlaadusta.)

Kaikki ahdistaa, kaikki tukahduttaa

Minä en tykkää kirjoittaa blogia enää.

Ja syitä on monia. Postausteni jatkuva kuvattomuus ahdistaa, mutta kun ei ole varaa ostaa uutta kameraa. Ärsyttää, kun jutuillani ei ole yhtenäistä linjaa; toisinaan kerron asioista hyvinkin yksityis- ja henkilökohtaisesti, kun taas joskus kaikki lukee rivien välissä, jos sielläkään. Haluaisin joka päivä kirjoittaa tavallista kauniimmin tai nokkelammin jostain Oikeasti Tärkeästä, mutta päädyn aina kertoilemaan tylsiä ja epäoleellisia tapahtumia pienestä elämästäni. Pahinta lienee se, että nykyään kirjoittaessani minusta tuntuu aina siltä kuin kertoisin päivän kuulumisia kaverille, joka ei kuuntele ja jota ei kiinnosta. Kasvotusten/puhelimessa/Facebookissa/kirjeitse jutellessa saa aina jotain palautetta sanomisistaan - välikommentteja, tarkentavia kysymyksiä, ajatuksella kirjoitettuja vastauksia, hymiöitä tai äännähdyksiä, jotka kertovat toisen kuuntelevan. Blogissa ainut keino saada palautetta on kommentit, joita ei ole juurikaan viime aikoina näkynyt. En vieläkään tarkasti tiedä ketkä tutuistani tätä lukevat, mutta sen tiedän, etten tiedä teistä monenkaan elämästä (enää) juuri mitään. Minua ahdistaa antaa teille tiedonmurusia omista tekemisistäni ja ajatuksistani, kun en saa takaisin mitään.

Tiedän tiedän, itsepähän olen blogini alunperin perustanut ja joojoo, voin itse päättää mitä kerron ja mitä en, eikä näin ollen pitäisi olla mitään väliä kuka näitä juttuja lukee. Mutta kun sillä on! Kaikista ideaalein tilanne olisi sellainen, jossa blogin lukijoina olisi pelkästään a) ihmisiä, jotka muutenkin kuuluvat jokapäiväiseen elämääni jossain muodossa ja b) täysin tuntemattomia. Näiden kahden väliin mahtuu monenlaista kanssaeläjää, joille en nyt välttämättä haluaisi asioistani näinkään avoimesti puhua.

Ahdistaa.

Saa nähdä, ehkä tämä olotila poistuu ajan kanssa tai jopa jo parin päivän sisään. Mutta älkää silti ihmetelkö, jos katoan hetkeksi.

I'm your density

Tänään oli pitkästä aikaa päivä, jota saattoi hyvällä omallatunnolla kutsua vapaapäiväksi. Sen kunniaksi leivoin mokkapaloja, aloin kutoa rikkinäisten lapasten tilalle uusia oranssi-ruskearaidallisia yksilöitä (ensimmäinen on peukaloa vaille valmis) ja luin Paulo Coelhon Zahiria. Toisin sanoen yritin siis olla mahdollisimman vähän koneella, ja onnistuinkin siinä mielestäni aika hyvin! Luonnollisesti olin kyllä koko päivän kirjautuneena Facebookiin, mutta se on mulle nykyään vähän sama asia kuin olisi aina puhelin päällä. Vaikka näynkin onlinessa, niin en useinkaan istu koneen edessä fanaattisena uusia päivityksiä odotellen, vaan touhuilen samalla jotain ihan muuta toisella puolella kämppää. Kätevästi sitten kuulen tsätin merkkiäänen, jos jollakulla on jotain pientä kivaa turhanpäiväistä tai tärkeämpääkin asiaa. Meneepä vähemmän rahaa tekstareihin. Hah! Katsoin tänään muuten myös telkkarista tulleen loistavan legendaarisen Paluu tulevaisuuteen -trilogian ensimmäisen osan. Kaikki kolme leffaa ovat meillä kotona videokaseteille nauhotettuina, ja olen katsonut ne pentuna noin miljoona kertaa. Viime kerrasta on kuitenkin jo monia monia vuosia aikaa, joten oli ihan mahtavaa nauttia kasarimeiningeistä pitkän tauon jälkeen.

Huomenna pitää taas suorittaa tutorvelvollisuuksia, kun loputkin vaihtarit saapuvat Tornioon. Ulkomaalaisvahvistuksia tipahtelee kampukselle pitkin päivää, joten allekirjoittaneen täytyy raahautua joen toiselle puolelle luovuttamaan avaimia peräti kolme kertaa. Mutta ei siinä mitään, kivaa hommaahan se on, PAITSI jos kommunikoinnin kanssa on samanlaisia ongelmia kuin muutaman aiemmin saapuneen opiskelijan kanssa. Kysynpähän vaan, että miksi kouluista lähetetään vaihtoon sellaisia henkilöitä, jotka eivät osaa puhua englantia käytännössä yhtään? Miksi? En nyt tarkoita, että kaikkien vaihtareiden pitäisi olla huippulahjakkaita kielineroja, mutta jonkinlainen peruskielitaito on oltava hanskassa, jos haluaa kolme kuukautta vieraassa maassa selvitä. Mulla ihan oikeasti pelottaa joidenkin meidän vaihtareiden puolesta! Miten voi pysyä korkeakoulutasosilla oppitunneilla kärryillä, jos ei esim. tiedä mikä pyyhe on englanniksi? Gaah.

Sain tänään muuten lopultakin kunnon ahaa-elämyksen omaan vaihtooni liittyen. Nyt taidan osata vastata kysymykseen "Millaista oli Tanskassa?" -kysymykseen ihankivaata tyhjentävämmin. Mutta vielä ei ole sen aika. :)

(Voitte syyttää herra Coelhoa tästä ärsyttävästä salaperäisyydestä. "Milloin on oikea hetki?" "Ehkä huomenna, ehkä vuoden kuluttua tai sitten ei koskaan - ja siinä tapauksessa meidän on kunnioitettava hänen päätöstään. Ääni on yhtä kuin energia, ja sen vuoksi se tuo ihmiset yhteen vasta sitten kun molemmat ovat todella valmiita tuohon hetkeen. Siitä huolimatta me kaikki yritämme jouduttaa tilannetta - kuullaksemme vain lauseen jota emme haluaisi koskaan kuulla: "Mene pois." Se joka ei kunnioita ääntä ja saapuu liian aikaisin tai liian myöhään, ei saavuta koskaan haluamaansa." Hyvää yötä.)