Täällä sitä taas ollaan, kotona. Outoa sanoa noin, sillä se kaupunki, josta kotiuduin, tuntui edelleen jollain kummallisella tavalla paljon enemmän kodilta kuin tämä. Siellä on perhettä, siellä on ystäviä, siellä on elämää. En väitä, etteikö täällä olisi ystäviä tai elämää, mutta silti minusta tuntuu nykyään aina siltä kuin olisin häkkiin ahdettu villieläin. Tahdon sellaiseen paikkaan, jossa törmää keväisinä päivinä katusoittajiin, jossa voi öisellä kotimatkalla ostaa hetken mielijohteesta hodarin pienestä kojusta ja jossa pelkkä auringonpaisteessa istuskelukin tuntuu merkittävältä tekemiseltä. Haluan ympärilleni vanhoja ystäviä ja uusia tuttavuuksia, haluan olla lyhyen bussimatkan päässä veljistä vaimoineen ja tyttärineen, haluan olla tosissani, kun sanon meneväni kotiin. Ja kappas vaan, maailmassa taitaa olla vain yksi kaupunki, joka täyttää nämä kaikki ehdot. Eikä se kuulosta pahalta tulevaisuudelta laisinkaan. Vaikka kaikista parasta olisikin, jos voisin siirtää itseni ja kaikki rakkaat ihmiset lempparikaupunkiini Kööpenhaminaan. ;)
Tänään kuitenkin aion ottaa ilon irti keväästä, vapusta ja Tornion parhaista puolista muutamien huipputyyppien kanssa. En ajattele kaikkea, mitä minulla voisi olla, vaan olen iloinen siitä mitä minulla jo on. Syön munkin tai kaksi, juon kokista, nauran, kiskon kirkkaanpunaiset haalarit päälle ja lähden olemaan nuori ja kaunis.
maanantai 30. huhtikuuta 2012
perjantai 27. huhtikuuta 2012
I'm NOT a banana
Moi moi moi!
Aamu on ankea mutta minä en, eheeeeeeeeee. Noniin. Siis.
Viikko on menny tosi nopeasti. Harjottelussa on ollu aivan mukavaa ja viihtyisää, vaikka lapsukaiset osaakin olla välillä vähän raivostuttavia, kun ne vaan kuuntelee Youtubesta näitä (ÄRSYTTÄVÄ KORVAMATO -VAROITUS):
Sellaisia ovat päiväni, hurmaavaa eikös. Tänään ehkä tulee jonkinmoista poikkeusta soittolistaan, kun tiloille järjestetään pienimuotoiset vappuzembalot! On musiikkia, munkkeja (jotka me paistetaan................), mehua, kasvomaalausta, kisoja, BINGOA, askartelua ja hassuja asuja. Itse ajattelin panostaa niinkin huikeasti, että käyn ennen töihin menoa Gränseniltä hakemassa jotkut kivat sukkahousut (joita luonnollisesti voin käyttää vielä tulevaisuudessakin) ja isken päälleni mekon ja kasvoille naamarin. Tadah!
Illalla kemujen jälkeen Ouluun ja siellä vierähtääkin koko viikonloppu parhaiden ihmisten kanssa ja hieman myös erästä pikkuprinsessaa ihaillen. (Iso kiitos kissavahdille, kun tämä nyt mahdollistui<3) Jeeeee. En vaan ymmärrä missä välissä hoitaisin erinäisiä velvollisuuksia, joiden deadline on ensi viikon perjantaina ja jotka sisältävät mm. harjoitteluraportin viimeistelyn (puuttuu enää kaksi lukua) ja leirikirjeen kirjoittamisen, joka muuten pitäisi tehdä yhteistyössä leirinvetäjäparin kanssa, MUTTA tämäpä ei vastaa minun sähköpostiini. Että tosi kiva. Pitää varmaan sitten alkaa vääntää sitä yksinään heti maanantaina, että tulee tehdyksi ajoissa. Mutta en minä valita; kivaa, että on tekemistä sen ainaisen lorvimisen sijaan.
Nyt alan miettiä mitä kaikkea tarvitsen mukaan, pakkaan, siivoan ja lähden kaupungille asioille. Ihanaa viikonloppua muruseni!
Aamu on ankea mutta minä en, eheeeeeeeeee. Noniin. Siis.
Viikko on menny tosi nopeasti. Harjottelussa on ollu aivan mukavaa ja viihtyisää, vaikka lapsukaiset osaakin olla välillä vähän raivostuttavia, kun ne vaan kuuntelee Youtubesta näitä (ÄRSYTTÄVÄ KORVAMATO -VAROITUS):
Sellaisia ovat päiväni, hurmaavaa eikös. Tänään ehkä tulee jonkinmoista poikkeusta soittolistaan, kun tiloille järjestetään pienimuotoiset vappuzembalot! On musiikkia, munkkeja (jotka me paistetaan................), mehua, kasvomaalausta, kisoja, BINGOA, askartelua ja hassuja asuja. Itse ajattelin panostaa niinkin huikeasti, että käyn ennen töihin menoa Gränseniltä hakemassa jotkut kivat sukkahousut (joita luonnollisesti voin käyttää vielä tulevaisuudessakin) ja isken päälleni mekon ja kasvoille naamarin. Tadah!
Illalla kemujen jälkeen Ouluun ja siellä vierähtääkin koko viikonloppu parhaiden ihmisten kanssa ja hieman myös erästä pikkuprinsessaa ihaillen. (Iso kiitos kissavahdille, kun tämä nyt mahdollistui<3) Jeeeee. En vaan ymmärrä missä välissä hoitaisin erinäisiä velvollisuuksia, joiden deadline on ensi viikon perjantaina ja jotka sisältävät mm. harjoitteluraportin viimeistelyn (puuttuu enää kaksi lukua) ja leirikirjeen kirjoittamisen, joka muuten pitäisi tehdä yhteistyössä leirinvetäjäparin kanssa, MUTTA tämäpä ei vastaa minun sähköpostiini. Että tosi kiva. Pitää varmaan sitten alkaa vääntää sitä yksinään heti maanantaina, että tulee tehdyksi ajoissa. Mutta en minä valita; kivaa, että on tekemistä sen ainaisen lorvimisen sijaan.
Nyt alan miettiä mitä kaikkea tarvitsen mukaan, pakkaan, siivoan ja lähden kaupungille asioille. Ihanaa viikonloppua muruseni!
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Avoimuusmorkkis
Ihan hauskaa, kun saa aina seuraavana päivänä nauraa edellisen illan purkauksille. :D Voi hyvänen aika. Olin kyllä aivan tosissani kaiken tuon kertomani kanssa, mutta toisinaan voisi vähän miettiä mitä kirjoittaa ja mitä ei. Mutta ei se mitään, hah! Kyllähän te kaikki tiesitte jo valmiiksi, että olen vähän outo.
Ei mulla oikeastaan muuta nyt. Menen nurkkaan häpeämään. Heippa.
Ei mulla oikeastaan muuta nyt. Menen nurkkaan häpeämään. Heippa.
Worrying is the breathing that you need
Olen nyt jotenkin tosi avoimuuspäissäni, kuten eräät henkilöt tapasivat joskus sanoa, ja haluan vähän valottaa teille päänsisäisiä maisemiani. Ihan vain siksi, että tuo eilinen avautuminen kuulostaa lähinnä naurettavalta teiniangstilta, jos ei ymmärrä, millä tavalla minä koen, näen ja tunnen tämän maailman.
Your mouth is hiding
You've got smiling eyes
Softly dividing
What they see in your face
From what you feel like inside
Tiedättehän, kun ihmisiä aina määritellään jonkunlaisiksi tiettyjen substantiivien avulla? On olemassa rämäpäitä ja poikatyttöjä, oman tiensä kulkijoita ja taiteilijasieluja, ilopillereitä, erakoita ja rauhaa rakastavia maailmanparantajia. Minuakin voisi kuvata monilla tällaisilla termeillä, mutta jos vain yksi niistä pitäisi valita, niin se tulisi aina ja ikuisesti olemaan haaveilija. Vaikka sitä ei välttämättä päälle päin aina uskoisi, olen tyypillinen esimerkki ujosta, herkästä ja sinisilmäisestä runotytöstä, joka elelee päivät pitkät utopistisissa haavemaailmoissaan ja joka saattaa istua pitkiä aikoja hiljaa paikallaan tuijotellen ikkunasta ulos ja miettien syntyjä syviä. Olen kuitenkin vuosien varrella oppinut vaikeimman kautta sen, että niin pehmeäkuorisena ei tässä maailmassa pärjää, ja siksi olenkin joutunut kehittämään muita persoonallisuuteni piirteitä, jotta selviäisin elämästä jokseenkin järjissäni. Olen kokemusten myötä vahvistunut, mutta myös oppinut esittämään vahvempaa kuin olenkaan.
Don't be concerned
- but I never learned how not to be
Kaikista parhaitenhan tämä luonteenpiirteeni tulee esille silloin, kun on kyse rakkauselämästä (voi venäjä kun tuo on typerä sana, anteeksi). Tämä on ehkä jopa vähän noloa myöntää, mutta minulla on lähes pakonomainen tarve olla koko ajan ihastunut. Johtunee varmaankin siitä, että tarvitsen aina jonkun asian, johon ajatukset voivat harhautua ja jota voi tarvittaessa myös murehtia (kts. otsikko). Mutta oikeasti, olen maailman taitavin liekittämään jotain ihmistä itselleni niin kauan, että lopulta ihastun häneen. Tuosta vaan, naps. Kehittelen päässäni keskusteluita ja kivoja tilanteita, ja unelmoin menemään niin paljon että sattuu. Luonnollisesti myös ylianalysoin rakkaudenkohteeni tekemisiä, sanomisia ja äänensävyjä niin paljon, että onnistun lopulta saattamaan itseni hulluuden partaalle.
Tarvitseeko edes sanoa, että harvemmin uskallan tehdä mitään näiden haaveiden toteutumisen eteen? Kerran puhuin erään henkilön kanssa kaukosuhteessa elämisestä, ja sanoin, ettei etäisyys olisi minulle ongelma. Hän totesi vain: "Ehkä se just onki se sinun ongelma; että elät etäisyyden suojissa." Luonnollisesti tuossa vaiheessa iski päälle melkoinen kieltämisreaktio ja olin aivan varma siitä, että kyseinen henkilö oli enemmän kuin erittäin väärässä. Pitkällisen pohdinnan ja itsetutkiskelun jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen, että hän itseasiassa osui juuri ongelman ytimeen. Olen elänyt turvallisissa pilvipalatseissani niin pitkään, että pelkään laittaa tunteet peliin oikeassa elämässä. Pelkään, että minuun sattuu kuitenkin. Siksi tyydyn paljon mielummin kärvistelemään tietämättömyydessä pitkiäkin aikoja kuin selvittämään, että voisiko hänkin pitää minusta yhtä paljon kuin minä hänestä. Tämän taipumuksen vuoksi minun on myös usein vaikea erottaa, mitkä tunteistani ovat aitoja ja mitkä taas enemmän tai vähemmän keksittyjä. Se, että haluaa olla rakastunut johonkin tiettyyn ihmiseen ei vaan ole sama kuin olla oikeasti rakastunut. Hitto että olen vaikea!
Her voice is beyond her years
She's trying to move you
She did not know where to go
And soon it was dark
If I could look you in the eyes
If I could look you in the eyes
I couldn't let you go
I couldn't let you go
Her voice is beyond her years
Please try not to move her
At least it was her mistake
Hers alone to make
Toinen merkittävä runotyttöpiirteeni on se, että elän hyvin pitkälti kirjoitettujen sanojen kautta. Tarvitsen aikaa tunteideni tulkitsemiseen ja sanojen muodostamiseen, ja spontaanit, syvällisiä asioita käsittelevät face to face -keskustelut ovat minulle usein ylitsepääsemättömän vaikeita; en vain osaa sanoa asioita ääneen järkevästi, jos en ole ensin saanut kirjoittaa niitä ylös. Omien tunteiden ja ajatusten tekstimuotoon saattamisen lisäksi jo valmiiksi olemassa olevat kirjoitukset ovat minulle elintärkeitä. Lyriikat, runot, romaanit ja nykyään yhä enenevässä määrin myös oivaltavat blogitekstit. Niiden kautta pystyn käsittelemään ja ymmärtämään omiakin tunteitani paremmin kuin minkään muun keinon avulla. Lempparibändini Pariisin Kevään lisäksi erityisesti erään herra Bjerren ja yhtyeensä Mew'n sanoitukset kolahtavat minuun lähes poikkeuksetta ja monet lainit ovat kuin suoraan omista ajatuksistani - tai kuin minulle suunnattuja. (Siksi olen ripotellut noita lainauksia pitkin tätä postausta!) Olenkin melko varma siitä, että ollaan Jonaksen kanssa sukulaissieluja, jos sellaisia nyt on olemassa. :)
Thinking about everything
Why did you stop?
You don't know what it's like
Isn't that how it goes
When you're lovesick?
Thinking about everything
Niin. Ei tästä nyt tullut aivan semmoista tekstiä kuin aluksi ajattelen, mutta tämmöinen minä silti olen. Ei mitenkään katu-uskottavaa, eikä myöskään missään määrin fiksua, mutta minkäpä minä itselleni voin. Olen kyllä yrittänyt päästä (ja päässytkin osittain) eroon pahimmasta toivottomasta haihattelusta, mutta tämä ominaisuus on vain liian tiukasti kiinni minussa, jotta voisin päästä siitä kokonaan eroon. Mutta ei se haittaa. Eiköhän maailmassa riitä tyhjiä ikkunalautoja ja yksinäisiä laitureita minunlaisilleni istuttavaksi. Rauhaa ja rakkautta muruiset.
Your mouth is hiding
You've got smiling eyes
Softly dividing
What they see in your face
From what you feel like inside
Tiedättehän, kun ihmisiä aina määritellään jonkunlaisiksi tiettyjen substantiivien avulla? On olemassa rämäpäitä ja poikatyttöjä, oman tiensä kulkijoita ja taiteilijasieluja, ilopillereitä, erakoita ja rauhaa rakastavia maailmanparantajia. Minuakin voisi kuvata monilla tällaisilla termeillä, mutta jos vain yksi niistä pitäisi valita, niin se tulisi aina ja ikuisesti olemaan haaveilija. Vaikka sitä ei välttämättä päälle päin aina uskoisi, olen tyypillinen esimerkki ujosta, herkästä ja sinisilmäisestä runotytöstä, joka elelee päivät pitkät utopistisissa haavemaailmoissaan ja joka saattaa istua pitkiä aikoja hiljaa paikallaan tuijotellen ikkunasta ulos ja miettien syntyjä syviä. Olen kuitenkin vuosien varrella oppinut vaikeimman kautta sen, että niin pehmeäkuorisena ei tässä maailmassa pärjää, ja siksi olenkin joutunut kehittämään muita persoonallisuuteni piirteitä, jotta selviäisin elämästä jokseenkin järjissäni. Olen kokemusten myötä vahvistunut, mutta myös oppinut esittämään vahvempaa kuin olenkaan.
Don't be concerned
- but I never learned how not to be
Kaikista parhaitenhan tämä luonteenpiirteeni tulee esille silloin, kun on kyse rakkauselämästä (voi venäjä kun tuo on typerä sana, anteeksi). Tämä on ehkä jopa vähän noloa myöntää, mutta minulla on lähes pakonomainen tarve olla koko ajan ihastunut. Johtunee varmaankin siitä, että tarvitsen aina jonkun asian, johon ajatukset voivat harhautua ja jota voi tarvittaessa myös murehtia (kts. otsikko). Mutta oikeasti, olen maailman taitavin liekittämään jotain ihmistä itselleni niin kauan, että lopulta ihastun häneen. Tuosta vaan, naps. Kehittelen päässäni keskusteluita ja kivoja tilanteita, ja unelmoin menemään niin paljon että sattuu. Luonnollisesti myös ylianalysoin rakkaudenkohteeni tekemisiä, sanomisia ja äänensävyjä niin paljon, että onnistun lopulta saattamaan itseni hulluuden partaalle.
Tarvitseeko edes sanoa, että harvemmin uskallan tehdä mitään näiden haaveiden toteutumisen eteen? Kerran puhuin erään henkilön kanssa kaukosuhteessa elämisestä, ja sanoin, ettei etäisyys olisi minulle ongelma. Hän totesi vain: "Ehkä se just onki se sinun ongelma; että elät etäisyyden suojissa." Luonnollisesti tuossa vaiheessa iski päälle melkoinen kieltämisreaktio ja olin aivan varma siitä, että kyseinen henkilö oli enemmän kuin erittäin väärässä. Pitkällisen pohdinnan ja itsetutkiskelun jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen, että hän itseasiassa osui juuri ongelman ytimeen. Olen elänyt turvallisissa pilvipalatseissani niin pitkään, että pelkään laittaa tunteet peliin oikeassa elämässä. Pelkään, että minuun sattuu kuitenkin. Siksi tyydyn paljon mielummin kärvistelemään tietämättömyydessä pitkiäkin aikoja kuin selvittämään, että voisiko hänkin pitää minusta yhtä paljon kuin minä hänestä. Tämän taipumuksen vuoksi minun on myös usein vaikea erottaa, mitkä tunteistani ovat aitoja ja mitkä taas enemmän tai vähemmän keksittyjä. Se, että haluaa olla rakastunut johonkin tiettyyn ihmiseen ei vaan ole sama kuin olla oikeasti rakastunut. Hitto että olen vaikea!
Her voice is beyond her years
She's trying to move you
She did not know where to go
And soon it was dark
If I could look you in the eyes
If I could look you in the eyes
I couldn't let you go
I couldn't let you go
Her voice is beyond her years
Please try not to move her
At least it was her mistake
Hers alone to make
Toinen merkittävä runotyttöpiirteeni on se, että elän hyvin pitkälti kirjoitettujen sanojen kautta. Tarvitsen aikaa tunteideni tulkitsemiseen ja sanojen muodostamiseen, ja spontaanit, syvällisiä asioita käsittelevät face to face -keskustelut ovat minulle usein ylitsepääsemättömän vaikeita; en vain osaa sanoa asioita ääneen järkevästi, jos en ole ensin saanut kirjoittaa niitä ylös. Omien tunteiden ja ajatusten tekstimuotoon saattamisen lisäksi jo valmiiksi olemassa olevat kirjoitukset ovat minulle elintärkeitä. Lyriikat, runot, romaanit ja nykyään yhä enenevässä määrin myös oivaltavat blogitekstit. Niiden kautta pystyn käsittelemään ja ymmärtämään omiakin tunteitani paremmin kuin minkään muun keinon avulla. Lempparibändini Pariisin Kevään lisäksi erityisesti erään herra Bjerren ja yhtyeensä Mew'n sanoitukset kolahtavat minuun lähes poikkeuksetta ja monet lainit ovat kuin suoraan omista ajatuksistani - tai kuin minulle suunnattuja. (Siksi olen ripotellut noita lainauksia pitkin tätä postausta!) Olenkin melko varma siitä, että ollaan Jonaksen kanssa sukulaissieluja, jos sellaisia nyt on olemassa. :)
Thinking about everything
Why did you stop?
You don't know what it's like
Isn't that how it goes
When you're lovesick?
Thinking about everything
Niin. Ei tästä nyt tullut aivan semmoista tekstiä kuin aluksi ajattelen, mutta tämmöinen minä silti olen. Ei mitenkään katu-uskottavaa, eikä myöskään missään määrin fiksua, mutta minkäpä minä itselleni voin. Olen kyllä yrittänyt päästä (ja päässytkin osittain) eroon pahimmasta toivottomasta haihattelusta, mutta tämä ominaisuus on vain liian tiukasti kiinni minussa, jotta voisin päästä siitä kokonaan eroon. Mutta ei se haittaa. Eiköhän maailmassa riitä tyhjiä ikkunalautoja ja yksinäisiä laitureita minunlaisilleni istuttavaksi. Rauhaa ja rakkautta muruiset.
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Ja minä alan juosta
Edelliseen tekstiin viitaten, minun todellakin pitäisi olla jo nukkumassa (varsinkin kun päikkärit jäi vaan haaveeksi ja huomenna on taas överiaikainen herätys), mutta koen jotain pakottavaa tarvetta avautua blogiin juuri nyt, juuri tällä nimenomaisella hetkellä. Avautua kunnolla. Avautua en-itsekään-oikein-tiedä-mistä eli kaikenlaisista typeristä asioista, esim. siitä, etten tiedä mitä ajattelen ja miltä minusta tuntuu, tai siitä, etten ole varma pitäisikö nyt itkeä vai nauraa. Siitä, että haluaisin ottaa elämän kepeästi, mutta silti huomaan ajattelevani kaikki asiat äärimmäisen vakavasti. Mietin vain että mitä jos, olisiko sittenkin pitänyt ja pilasinkohan nyt kaiken. Toisaalta vihaan itseäni, toisaalta olen ylpeä itsestäni. Minä en tiedä mitään ja toisaalta tiedän kaiken. Minua ahdistaa. Olen iloinen. Itkettää. Hymyilyttää. Vihaan. Rakastan. En tunne mitään. Haluan uppoutua haaveisiin ja samalla sekunnilla tehdä jotain konkreettista. Väsyttää, muttei nukuta. Tämä ristiriitaisuus on kamalaa.
Ehkä ois helpompaa olla, jos ajatukset ei ois hirmumyrskyjä vaan tähdenlentoja.
Ehkä minun pitäis vaan nukkua.
Ehkä ois helpompaa olla, jos ajatukset ei ois hirmumyrskyjä vaan tähdenlentoja.
Ehkä minun pitäis vaan nukkua.
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Sinä olet ihminen, muistatko
Masokisti-Sarppa täällä moi. Tulin kaksi tuntia sitten reissusta ja olen nukkunut kolme edellistä yötä melkoisen surkeasti, minkä johdosta väsyttää ihan simona. Aamuinen bussimatka Kemistä Tornioon meni aikamoisessa horroksessa, kun silmät eivät meinanneet pysyä auki sitten millään ja pää nuokkui koko ajan ylös-alas; hyvä että hoksasin edes jäädä pois oikealla pysäkillä. Tästä kaikesta huolimatta en ole tällä hetkellä fiksujen ihmisten tapaan päikkäreillä vaan, tättärärää, koneen ääressä. Ei siinä muuten mitään, mutta kolmeksi pitää mennä harjoitteluun, ja voin vain aavistella kuinka pirtsakka ilta on edessä... Noh, enköhän minä vielä ehdi jonkun aikaa nukkua.
Niiiiin. Helsingissä oli eilen ihan kesä! Aurinko paistoi ja kevättakki päällä tuli kuuma. Huhheijaa. (Voin kertoa, että tämän vuoksi oli melkoisen masentavaa tulla takaisin tänne kylmyyden, harmauden ja lumikasojen keskelle... Olisi nyt edes aurinkoista!) Muutenkin oli kaikin puolin mukavainen reissu, vaikkei kaikki taaskaan mennyt aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan. (Siinä nyt ei ole enää mitään yllättävää.) Oli kivaa nähdä ihmisiä, koulutus oli onnistunut, yhtään ei jännittänyt mikään ja en ollut kunnolla hukassa kertaakaan, vaikka pitikin mennä yksin julkisilla uusiin paikkoihin! Haha. Kyllä se tästä.
Juup, no jos minä nyt sitten nukkuisin vähän aikaa, niin en aivan kuole illalla. Moips.
Niiiiin. Helsingissä oli eilen ihan kesä! Aurinko paistoi ja kevättakki päällä tuli kuuma. Huhheijaa. (Voin kertoa, että tämän vuoksi oli melkoisen masentavaa tulla takaisin tänne kylmyyden, harmauden ja lumikasojen keskelle... Olisi nyt edes aurinkoista!) Muutenkin oli kaikin puolin mukavainen reissu, vaikkei kaikki taaskaan mennyt aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan. (Siinä nyt ei ole enää mitään yllättävää.) Oli kivaa nähdä ihmisiä, koulutus oli onnistunut, yhtään ei jännittänyt mikään ja en ollut kunnolla hukassa kertaakaan, vaikka pitikin mennä yksin julkisilla uusiin paikkoihin! Haha. Kyllä se tästä.
Juup, no jos minä nyt sitten nukkuisin vähän aikaa, niin en aivan kuole illalla. Moips.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Let's put a smile on that face
Mulla oli tänään niin paska aamu ettei mitään rajaa. Mutta koska inhoan negistelyä nykyään yli kaiken PLUS tänään on harjoittelun eka päivä, minkä vuoksi en haluaisi olla tappomielellä liikenteessä, niin on taas aika harrastaa pakotettua positiivisuutta. Tässä siis tämän helvetillisen aurinkoisen maanantaipäivän hopeareunuksia:
- no se aurinko.
- kävin koululla tulostamassa harjoittelusopparit ja päätin sitten mennä lounaallekin. Opettajilla oli aivan uskomaton iltavillikohtaus kabinetin puolella - sieltä kuului ihan jäätävää räkätystä ja kikatusta. Itse kullakin alkoi naurattaa, ja eräs luokkatoveri meinasi tukehtua pannariinsa, kun oli niin hauskaa. Onneksi ei tukehtunut. :D
- meinasin kaatua pyörällä, mutta en sitten kaatunutkaan.
- VAUVVA.
- Toffo nukkui viime yönä minun mahan päällä (=never happens) ja oli maailman suloisin.
- lähden viikonloppuna käväisemään Helsingissä.
- vielä puolitoista tuntia aikaa ennen kuin tarvitsee lähteä mihinkään.
- harjoittelupaikka vaikutti oikeasti tosi mukavalta, ja pääsen tekemään kivoja juttuja.
- tämän kevään jälkeen multa puuttuu enää 40 opintopistettä, joiden suorittamisen jälkeen olen valmis yhteisöpedagogi ja saan muuttaa jonnekin superkivaan paikkaan ja menen naimisiin Hei... jonkun ihanan kanssa.
Aika köyhää. Ehkä pitää keksiä joku toimivampi ratkaisu...
No ei. (Kuva täältä.)
- no se aurinko.
- kävin koululla tulostamassa harjoittelusopparit ja päätin sitten mennä lounaallekin. Opettajilla oli aivan uskomaton iltavillikohtaus kabinetin puolella - sieltä kuului ihan jäätävää räkätystä ja kikatusta. Itse kullakin alkoi naurattaa, ja eräs luokkatoveri meinasi tukehtua pannariinsa, kun oli niin hauskaa. Onneksi ei tukehtunut. :D
- meinasin kaatua pyörällä, mutta en sitten kaatunutkaan.
- VAUVVA.
- Toffo nukkui viime yönä minun mahan päällä (=never happens) ja oli maailman suloisin.
- lähden viikonloppuna käväisemään Helsingissä.
- vielä puolitoista tuntia aikaa ennen kuin tarvitsee lähteä mihinkään.
- harjoittelupaikka vaikutti oikeasti tosi mukavalta, ja pääsen tekemään kivoja juttuja.
- tämän kevään jälkeen multa puuttuu enää 40 opintopistettä, joiden suorittamisen jälkeen olen valmis yhteisöpedagogi ja saan muuttaa jonnekin superkivaan paikkaan ja menen naimisiin Hei... jonkun ihanan kanssa.
Aika köyhää. Ehkä pitää keksiä joku toimivampi ratkaisu...
No ei. (Kuva täältä.)
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
You take me up and down
Tänään on ollut aaltoileva päivä. Fiilikset ovat vaihdelleet lennokkaasti riemusta suruun, väliinpitämättömyydestä raivoon, riehakkuudesta laiskuuteen ja turhautumisesta kärsivällisyyteen. Sain tänään kuulla ihanimman uutisen pitkään aikaan, ja en osannut muuta kuin olla loukkaantunut siitä, että kuulin sen väärältä ihmiseltä. Järki sanoo, että tässä on aivan puhtaasti kyse teknisistä ongelmista, mutta pieni osa pääni sisällä uskoo edelleen olevansa vain totaalisen unohdettu. Hohhoijaa, voi tätä naiseuden riemua vol. 4758903.
Nyt tiskit, pitsaa, pofon viimeistelyä (olen oikeasti kirjoittanut sitä tänään!!!) ja Idols. Voi kunpa Arttu tai Susanna tippuisi! Didi, Heikki ja Torsten muodostaisivat kyllä parhaan mahdollisen finaalikolmikon. Harmittaa muuten ihan hulluna, että tänä vuonna laulajien taso on ollut aiempia kausia parempi, mutta jaksojen toteutus on ollut aivan syvältä. Juontajien läpät on surkeita, tuomarit tylsiä, insertit huonosti tehtyjä, äänestystulosten julkistaminen tehdään aina ihan typerästi ja stailaukset ovat ihan järkyttäviä. Anteeksi nyt vaan, etten osaa argumentoida järkevästi, mutku YHYY.
Joo. Menenpäs tästä angstaamasta. Blogin linja on ollut niin positiivinen viime aikoina, että olisi ehkä ollut parempi jättää tämä kokonaan julkaisematta. Mutta olisiko se nyt sitten ollut tarpeeksi aitoa! Hah.
PS. NO OKEI, en voi olla kertomatta. Veljelle syntyi viime yönä pikkuinen tyttö. Hihii. <3
Nyt tiskit, pitsaa, pofon viimeistelyä (olen oikeasti kirjoittanut sitä tänään!!!) ja Idols. Voi kunpa Arttu tai Susanna tippuisi! Didi, Heikki ja Torsten muodostaisivat kyllä parhaan mahdollisen finaalikolmikon. Harmittaa muuten ihan hulluna, että tänä vuonna laulajien taso on ollut aiempia kausia parempi, mutta jaksojen toteutus on ollut aivan syvältä. Juontajien läpät on surkeita, tuomarit tylsiä, insertit huonosti tehtyjä, äänestystulosten julkistaminen tehdään aina ihan typerästi ja stailaukset ovat ihan järkyttäviä. Anteeksi nyt vaan, etten osaa argumentoida järkevästi, mutku YHYY.
Joo. Menenpäs tästä angstaamasta. Blogin linja on ollut niin positiivinen viime aikoina, että olisi ehkä ollut parempi jättää tämä kokonaan julkaisematta. Mutta olisiko se nyt sitten ollut tarpeeksi aitoa! Hah.
PS. NO OKEI, en voi olla kertomatta. Veljelle syntyi viime yönä pikkuinen tyttö. Hihii. <3
perjantai 13. huhtikuuta 2012
"Vastuuta! Deadlineja!"
Hän, joka on aina tuskaillut hipstereiden sun muiden hörhöjen tapaa muokata kaikista kuvistaan vintagemaisia erilaisten filttereiden ym. avulla, bongasi netistä erään muokkausohjelman ja hups. Sehän olikin kivaa.
Oli pakko laittaa tämä kuva näytille asti, koska muistutan tässä maailman eniten äitiä vanhempieni hääkuvassa! En ehkä aivan ilmiselvästi, mutta vähän kuitenkin. Ja no, tämän seikan ja ilmassa yleisesti vellovan häähumun (khihkhih) innoittamana aloin haaveilla omasta tulevasta häälookistani ja sain vaikka mitä ajatuksia päähäni ja... noniin. Ei ole hyvä tämä, kun ei ole edes sitä miestä näköpiirissä. :D
Mutta joo, takaisin maan pinnalle. Tulin tiistaina takaisin Tornioon ja tässä on jo ehtinyt tapahtua vaikka mitä! Olin reipas ja soitin puhelun, lähettelin viestejä ja sähköpostia ja hups, kalenteri sai aika mukavasti täytettä muutamaksi seuraavaksi kuukaudeksi. Kevät on täynnä kaikenlaisia pieniä reissuja ja puuhailuja JA ensi viikolla aloitan viimeisen harjoitteluni (projektiharjoittelua ei lasketa) Kemissä ja sitä kestää kesäkuun ekalle viikolle asti. Sen jälkeen on luvassa pääsykokeissa tuutorointia ja toivottavasti reissu pohjoiseen moikkaamaan paria superihanaa tyyppiä. Sitten jotain random-hengailua Torniossa tai Kemijärvellä, hyvässä seurassa toivon ma (WINKWINK vaan kaikki). Juhannuksen jälkeen matkaan puolestaan pariksi viikoksi etelään tekemään yhtä maailman eniten minun kuuloista vapaaehtoishommaa, sieltä suoraan kahdeksi viikoksi kummityvären lapsenvahdiksi ja loppukesäksi Kemijärvelle marjahommiin ja juhlahommiin. Täydellistä! Paitsi että ei ole täydellistä se, että en tänäkään vuonna pääse kunnon kesätöihin, eli pitää taas elää kädestä suuhun ja asustella vanhempien nurkissa, buhuu. Mutta noo, ehkä nyt vaan nautin viimeisestä mahdollisuudesta viettää näinkin vapaata kesää. Ensi vuonna olen todennäköisesti oikeissa töissä. HYI KAMALA MINÄ OLEN AIKUINEN.
Nyt pitäisi alkaa siivota, sillä tämän viikon aikana on näemmä ollut aivan okei käyttää tavaroita ja olla siirtämättä niitä takaisin oikeille paikoilleen (istun parhaillaan lattialla ja ympärilläni on mm. lukemattomia astioita, meikit, parit housut, käsilaukkuja, avonainen mappi, valokuvia, pannulappu [?!?!], käytettyjä nenäliinoja, epämääräisiä papereita, portfolio, vielä lisää valokuvia, purkamista odottava matkalaukku...). Viikonlopun aikana täytyy OIKEASTI viimeistellä portfolio ja raportti, sillä haluan saada ne alta pois ennen uuden harjoittelun aloittamista. Lisäksi on vaikka mitä juoksevia asioita hoidettavana ja jeeee. Jotenkin on hurjan kivaa, kun kuuden viikon lorvailun jälkeen on taas jotain järkevää tekemistä ja aikatauluja. Täydellistä.
Oli pakko laittaa tämä kuva näytille asti, koska muistutan tässä maailman eniten äitiä vanhempieni hääkuvassa! En ehkä aivan ilmiselvästi, mutta vähän kuitenkin. Ja no, tämän seikan ja ilmassa yleisesti vellovan häähumun (khihkhih) innoittamana aloin haaveilla omasta tulevasta häälookistani ja sain vaikka mitä ajatuksia päähäni ja... noniin. Ei ole hyvä tämä, kun ei ole edes sitä miestä näköpiirissä. :D
Mutta joo, takaisin maan pinnalle. Tulin tiistaina takaisin Tornioon ja tässä on jo ehtinyt tapahtua vaikka mitä! Olin reipas ja soitin puhelun, lähettelin viestejä ja sähköpostia ja hups, kalenteri sai aika mukavasti täytettä muutamaksi seuraavaksi kuukaudeksi. Kevät on täynnä kaikenlaisia pieniä reissuja ja puuhailuja JA ensi viikolla aloitan viimeisen harjoitteluni (projektiharjoittelua ei lasketa) Kemissä ja sitä kestää kesäkuun ekalle viikolle asti. Sen jälkeen on luvassa pääsykokeissa tuutorointia ja toivottavasti reissu pohjoiseen moikkaamaan paria superihanaa tyyppiä. Sitten jotain random-hengailua Torniossa tai Kemijärvellä, hyvässä seurassa toivon ma (WINKWINK vaan kaikki). Juhannuksen jälkeen matkaan puolestaan pariksi viikoksi etelään tekemään yhtä maailman eniten minun kuuloista vapaaehtoishommaa, sieltä suoraan kahdeksi viikoksi kummityvären lapsenvahdiksi ja loppukesäksi Kemijärvelle marjahommiin ja juhlahommiin. Täydellistä! Paitsi että ei ole täydellistä se, että en tänäkään vuonna pääse kunnon kesätöihin, eli pitää taas elää kädestä suuhun ja asustella vanhempien nurkissa, buhuu. Mutta noo, ehkä nyt vaan nautin viimeisestä mahdollisuudesta viettää näinkin vapaata kesää. Ensi vuonna olen todennäköisesti oikeissa töissä. HYI KAMALA MINÄ OLEN AIKUINEN.
Nyt pitäisi alkaa siivota, sillä tämän viikon aikana on näemmä ollut aivan okei käyttää tavaroita ja olla siirtämättä niitä takaisin oikeille paikoilleen (istun parhaillaan lattialla ja ympärilläni on mm. lukemattomia astioita, meikit, parit housut, käsilaukkuja, avonainen mappi, valokuvia, pannulappu [?!?!], käytettyjä nenäliinoja, epämääräisiä papereita, portfolio, vielä lisää valokuvia, purkamista odottava matkalaukku...). Viikonlopun aikana täytyy OIKEASTI viimeistellä portfolio ja raportti, sillä haluan saada ne alta pois ennen uuden harjoittelun aloittamista. Lisäksi on vaikka mitä juoksevia asioita hoidettavana ja jeeee. Jotenkin on hurjan kivaa, kun kuuden viikon lorvailun jälkeen on taas jotain järkevää tekemistä ja aikatauluja. Täydellistä.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Crazyyyyy
Varmoja merkkejä aikuistumisesta osa 1.
"Hmm, haluttaispa jotain hyvää, mitähän täältä jääkaapista löytyy... UUUUU, mämmiä! Herkkua."
Mi-tä?
Ei muuta siitä. Loma on ollut mukava, kivoja asioita on tapahtunut, monet ihmiset ovat ihania, asiat alkavat järjestyä. En tiedä vieläkään, teenkö ensi kesänä mitään, mistä tienaa rahaa, mutta enköhän minä jotenkin selviä. Huomenna Tornioon. Se on mukavaa. Tämän viikon tavoitteena on hoitaa pari virallista asiaa ja tehdä pofo loppuun. Keskiviikkona ehkä vähän jotain normaalia jännempää.
Huomaa varmaan, ettei kovin irtoa. Palataan siis taas.
"Hmm, haluttaispa jotain hyvää, mitähän täältä jääkaapista löytyy... UUUUU, mämmiä! Herkkua."
Mi-tä?
Ei muuta siitä. Loma on ollut mukava, kivoja asioita on tapahtunut, monet ihmiset ovat ihania, asiat alkavat järjestyä. En tiedä vieläkään, teenkö ensi kesänä mitään, mistä tienaa rahaa, mutta enköhän minä jotenkin selviä. Huomenna Tornioon. Se on mukavaa. Tämän viikon tavoitteena on hoitaa pari virallista asiaa ja tehdä pofo loppuun. Keskiviikkona ehkä vähän jotain normaalia jännempää.
Huomaa varmaan, ettei kovin irtoa. Palataan siis taas.
perjantai 6. huhtikuuta 2012
Kuu taivaalla loistaa ja heijastuu jäästä
Rakas päiväkirja aka blogi.
Tänään minä en olisi jaksanut millään herätä, sillä yö kului todella levottomasti. En meinannut ensinnäkään saada unta, ja toiseksi näin harvinaisen hämäriä unia. Eräässä niistä yksi
Noniin. Heräsinpä kuitenkin - itseasiassa Niinan puhelinsoittoon - ja kömmin sitten unihiekat silmissä alakertaan. Vastaan tuli Harri, joka totesi seuraavaa: "Teepä jotain aamupalaa. Munakasta vaikka. Siihen vähän juustoa ja makkaraa, teepä!" Ja niin minä tein. Mutta sitten kesken kaiken äiti soitti ja minun piti juosta yläkertaan ja munakas vähän unohtui ja pikkuisen kärähti. Keittiössä haisi pahalle, mutta oli se ruoka silti ihan syötävää. Paitsi että olin lipsauttanut vähän liikaa suolaa. Olen surkea. Mutta Harri söi kaiken silti, tosin ketsupilla kuorrutettuna. (Se nyt ei kerro mistään mitään, sillä Harri laittaa ketsuppia kaikkeen.)
Seuraavaksi taisin vähän kutoa, etsiä oikean kohdan kesken olevasta Dorian Grayn muotokuvasta vain hukatakseni sen samantien uudestaan (lukuinto loppui siihen), kutoa toista juttua, datailla ja juoda kahvia. Jossain välissä iskä ja äiti tulivat kotiin kaupungilta, ja aloin kokkailla lasagnea. Mm. Lasagnea. Se onnistui huomattavasti aamuista munakasta paremmin, vaikka olikin uunituoreena vähän turhan löysää ja ehkä myös liian suolaista. Kultainen keskitie on vaikea asia, yleensä käytän liian vähän suolaa. Huoh.
Seuraavaksi datailin ja kerroin eräälle ystävälleni tekemästäni lasagnesta. Olen vähän huolissaan hänen syömisestään! Tämä ei nyt liittynyt asiaan mitenkään, mutta pitipä päästä sanomaan. Kun ruoka oli vähän laskeutunut, lähdin lenkille. Eilen innostus lopahti puolimatkassa, joten tänään keksin motivoida itseäni paremmin ja kuunnella pelkkää Pariisin Kevättä - mikä muu voisi olla kohdallani yhtä innostavaa! Huomasin, että hyvin monissa biiseissä oli juuri minun hölkkävauhdilleni sopiva tempo sekä ekstrana juoksuun liittyviä mainintoja, ja kas vain, jaksoinkin taas rynnistää menemään viitisen kilsaa. Jee!
Loppuilta on kulunut saunoessa, kahvia juodessa, telkkaria katsoessa, dataillessa ja kaiken muunlaisen pikkupuuhastelun parissa. Huomenna pitäisi taantua taas hetkeksi lapsen tasolle, kun ihana kummityttöni tulee leikittämään. Vähän myöhemmin lähden myös pitkästäpitkästä aikaa tapaamaan kahta ihanaa hippiäistä tuonne kylille päin. Mahtavaa!
Nyt menen nukkumaan. Hyvää yötä!
(Ja jos joku ei tajunnut, niin tavoittelin tässä Sari 8-vee -tyyliä, joka on ainoa mahdollinen tapa suoltaa tekstiä aivoista näppäimistölle tällaisessa väsymystilassa. Niin.)
Tänään minä en olisi jaksanut millään herätä, sillä yö kului todella levottomasti. En meinannut ensinnäkään saada unta, ja toiseksi näin harvinaisen hämäriä unia. Eräässä niistä yksi
Noniin. Heräsinpä kuitenkin - itseasiassa Niinan puhelinsoittoon - ja kömmin sitten unihiekat silmissä alakertaan. Vastaan tuli Harri, joka totesi seuraavaa: "Teepä jotain aamupalaa. Munakasta vaikka. Siihen vähän juustoa ja makkaraa, teepä!" Ja niin minä tein. Mutta sitten kesken kaiken äiti soitti ja minun piti juosta yläkertaan ja munakas vähän unohtui ja pikkuisen kärähti. Keittiössä haisi pahalle, mutta oli se ruoka silti ihan syötävää. Paitsi että olin lipsauttanut vähän liikaa suolaa. Olen surkea. Mutta Harri söi kaiken silti, tosin ketsupilla kuorrutettuna. (Se nyt ei kerro mistään mitään, sillä Harri laittaa ketsuppia kaikkeen.)
Seuraavaksi taisin vähän kutoa, etsiä oikean kohdan kesken olevasta Dorian Grayn muotokuvasta vain hukatakseni sen samantien uudestaan (lukuinto loppui siihen), kutoa toista juttua, datailla ja juoda kahvia. Jossain välissä iskä ja äiti tulivat kotiin kaupungilta, ja aloin kokkailla lasagnea. Mm. Lasagnea. Se onnistui huomattavasti aamuista munakasta paremmin, vaikka olikin uunituoreena vähän turhan löysää ja ehkä myös liian suolaista. Kultainen keskitie on vaikea asia, yleensä käytän liian vähän suolaa. Huoh.
Seuraavaksi datailin ja kerroin eräälle ystävälleni tekemästäni lasagnesta. Olen vähän huolissaan hänen syömisestään! Tämä ei nyt liittynyt asiaan mitenkään, mutta pitipä päästä sanomaan. Kun ruoka oli vähän laskeutunut, lähdin lenkille. Eilen innostus lopahti puolimatkassa, joten tänään keksin motivoida itseäni paremmin ja kuunnella pelkkää Pariisin Kevättä - mikä muu voisi olla kohdallani yhtä innostavaa! Huomasin, että hyvin monissa biiseissä oli juuri minun hölkkävauhdilleni sopiva tempo sekä ekstrana juoksuun liittyviä mainintoja, ja kas vain, jaksoinkin taas rynnistää menemään viitisen kilsaa. Jee!
Loppuilta on kulunut saunoessa, kahvia juodessa, telkkaria katsoessa, dataillessa ja kaiken muunlaisen pikkupuuhastelun parissa. Huomenna pitäisi taantua taas hetkeksi lapsen tasolle, kun ihana kummityttöni tulee leikittämään. Vähän myöhemmin lähden myös pitkästäpitkästä aikaa tapaamaan kahta ihanaa hippiäistä tuonne kylille päin. Mahtavaa!
Nyt menen nukkumaan. Hyvää yötä!
(Ja jos joku ei tajunnut, niin tavoittelin tässä Sari 8-vee -tyyliä, joka on ainoa mahdollinen tapa suoltaa tekstiä aivoista näppäimistölle tällaisessa väsymystilassa. Niin.)
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Jaakko älä jankuta
(Murrevaroitus!)
Kemijärvi on ihana! Melekee heti ku olin perjantaina koteunu, ni lähettiin äitin kans pikaselle pilikkireissulle tuonne Räisälään, ku oli niin hyvä ilimaki. Kello oli kyllä jo aika palijon, ni ei kala oikein syöny, mutta sain minä kuitenki kolome ahaventa. Noli kaikki aika säälittävän kokosia nääpiötä, mutta tulipahan jotain ees. Äiti selevästi huijas jotenki, ku se sai peräti seittemän kalaa. Hmphs.
Eilen sitten lähin aamupäivällä ajelemaan kaupunkiin ihanan Lauraseni luo, ja mentiin yhessä kattomaan Yukigassenia (JES NE ON LOPULTAKI UUSINU NUO SIVUT, ne oli ennen maailman hirveimmät). Ohan se menettäny jo vähän hohtoaan, mutta oli silti ihan mahtavaa seurata lumisotia ja bongailla tuttuja. Käytiin välissä ABC:llä syömässä, ku pitsaa ei haluttanu, Majakan mättöjä ei oltais päästy syömään mihinkään sisätiloihin, Flame aka. Lame on liian kallis ja huono, ja... no, siinä ne vaihtoehot sitte oliki. :D Absilla oli hullu ruuhka ja kiire, mikä on aivan ymmärrettävää, mutta se ei ollu ymmärrettävää, että Laura sai ruokansa varmaan vartin ennen minua, vaikka tilattiin samaan aikaan. Selevää ex-työntekijöien suosimista! Tai ihan vaan minun sorsimista, mitenkä vaan
Viimisten pelien jäläkeen mentiin Lauran luo hengailemaan ja syömään herrrkkua lintupaistia. Iskä on ihan tylsä ku se käy vaan hirvimetällä, eikä meillä ikinä syyä lintua. Nyyh! Illalla vaihettiin tuulihousut farkkuihin ja kiharrettiin vähän tukkaa ja lähettiin kylille. Hengailtiin ensin yksien kivojen kanssa ja pääyttiin lopulta erinäisten tapahtumien jäläkeen Nightlifeen tanssahtelemaan. Oli kyllä yks parhaista (ja samalla absurdeimmista) illoista Kemijärven yöelämässä ikinä! Porukkaa oli liikenteessä palijon, muttei kuitenkaan liikaa, ja Naitti vilisi tuttuja ja voi ah oli mukavaa. Yöllä kivasti ajelin kotiin ja menin nukkumaan nelijältä. Huhhuh!
Huomenna tullee yks veli tänne ja sitten jeeeee. Pitäs myös alakaa sitä pofoa vääntää ihan toen teolla, ja ehkä yrittää hommata töitä nyt kevvääksi ja opparihommia järkätä ja ja ja sillee. Mutta ihanaa kuites olla täällä, vaikka onki hommaa eikä pelekkää lommailua! Palataaaaaaan.
Kemijärvi on ihana! Melekee heti ku olin perjantaina koteunu, ni lähettiin äitin kans pikaselle pilikkireissulle tuonne Räisälään, ku oli niin hyvä ilimaki. Kello oli kyllä jo aika palijon, ni ei kala oikein syöny, mutta sain minä kuitenki kolome ahaventa. Noli kaikki aika säälittävän kokosia nääpiötä, mutta tulipahan jotain ees. Äiti selevästi huijas jotenki, ku se sai peräti seittemän kalaa. Hmphs.
Eilen sitten lähin aamupäivällä ajelemaan kaupunkiin ihanan Lauraseni luo, ja mentiin yhessä kattomaan Yukigassenia (JES NE ON LOPULTAKI UUSINU NUO SIVUT, ne oli ennen maailman hirveimmät). Ohan se menettäny jo vähän hohtoaan, mutta oli silti ihan mahtavaa seurata lumisotia ja bongailla tuttuja. Käytiin välissä ABC:llä syömässä, ku pitsaa ei haluttanu, Majakan mättöjä ei oltais päästy syömään mihinkään sisätiloihin, Flame aka. Lame on liian kallis ja huono, ja... no, siinä ne vaihtoehot sitte oliki. :D Absilla oli hullu ruuhka ja kiire, mikä on aivan ymmärrettävää, mutta se ei ollu ymmärrettävää, että Laura sai ruokansa varmaan vartin ennen minua, vaikka tilattiin samaan aikaan. Selevää ex-työntekijöien suosimista! Tai ihan vaan minun sorsimista, mitenkä vaan
Viimisten pelien jäläkeen mentiin Lauran luo hengailemaan ja syömään herrrkkua lintupaistia. Iskä on ihan tylsä ku se käy vaan hirvimetällä, eikä meillä ikinä syyä lintua. Nyyh! Illalla vaihettiin tuulihousut farkkuihin ja kiharrettiin vähän tukkaa ja lähettiin kylille. Hengailtiin ensin yksien kivojen kanssa ja pääyttiin lopulta erinäisten tapahtumien jäläkeen Nightlifeen tanssahtelemaan. Oli kyllä yks parhaista (ja samalla absurdeimmista) illoista Kemijärven yöelämässä ikinä! Porukkaa oli liikenteessä palijon, muttei kuitenkaan liikaa, ja Naitti vilisi tuttuja ja voi ah oli mukavaa. Yöllä kivasti ajelin kotiin ja menin nukkumaan nelijältä. Huhhuh!
Huomenna tullee yks veli tänne ja sitten jeeeee. Pitäs myös alakaa sitä pofoa vääntää ihan toen teolla, ja ehkä yrittää hommata töitä nyt kevvääksi ja opparihommia järkätä ja ja ja sillee. Mutta ihanaa kuites olla täällä, vaikka onki hommaa eikä pelekkää lommailua! Palataaaaaaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)