Helei pitkästä aikaa.
On ollut vähän kiirus viime aikoina, niin en ole ehtinyt päivittämään (lue: jaksanut kirjoittaa) tänne mitään jännää, vaikka olen pari kertaa aikonutkin. Viimekertaisen postauksen jälkeen olen mm. juhlinut valmistujaisia, sairastanut, ihastellut vauvaa, ollut nuortenleirillä ohjaajana, tutoroinut valintakokeissa, viettänyt iltapäivän voikukkaseppelettä väsätessä, matkustanut kotiin, käynyt roadtripillä pohjoisessa, yrittänyt parhaani mukaan organisoida tulevia leirihommia, nukkunut ihan liian vähän ja, mikä parasta, viettänyt aikaa ihanien tyyppien kanssa. Kämpillä olen käynyt vain kääntymässä ja sotkemassa, kun kaikki aika on mennyt matkustamiseen (Tornio-Oulu-Tornio-Kemi-Kittilä-Kemi-Tornio-Kemi-Kemijärvi-Ivalo-Kemijärvi?!) ja kohteissa olemiseen. Mutta en minä valita; parempaa tämä kuin yksinään mähöäminen.
Lauantaina tosiaan kotiuduin väliaikaisesti tänne Kemijärvelle (ahh!!), ja heti sunnuntaina lähdettiin Ennin kanssa ajelemaan Ivaloon yksien ihanuuksien luo. Oli lyhyt, mutta sitäkin antoisampi reissu. Tässä teille huikeat kolme kuvaa siitä:
Mikä tahansa matka on hyvä aloittaa Kemijärven ABC:ltä!
Välillä pysähdyttiin jossain epämääräisessä kahvila-matkamuistomyymälässä.
Tämä on jo paluumatkalta, Kaunispäältä. Oli vähän sumuista aka TOSI HIENOT MAISEMAT. Nimimerkillä aktiivinuori-Sarppa ja eräs legendaarinen reissu Sodankylään.
Tähän väliin mahtui paljon kaikkea ihanaa (mm. tosi terveelliset eväät ja ihan vähän naurua), mutta kaikki kameraan tallentunut kuvamateriaali on luokkaa superiltavilli, niin en ehkä kehtaa yhtään otosta tänne laittaa. Vaaaaikka vähän tekisi mieli vilauttaa erästäkin "tee kaikista kamalin irvistys mihin vaan pystyt naamas vääntämään" -kuvaa, jossa minä näytän ihan järjettömän rumalta hirviöltä ja Niina lähinnä söpöltä. Reilu kerho. Mutta niin, voitaisko murut tästä lähtien tavata keskenämme useammin kuin kerran kahdessa vuodessa?
Huomenna tai ylihuomenna tapaan toivottavasti paria muutakin murua, viikonloppuna jatkuu reissaaminen. Kiva elämä.